Kanssakulkija-blogisarjassa tutustuttiin vuosina 2025 ja 2026 yhteensä 14 Icehearts-kasvattajaan, heidän ajatuksiinsa, kokemuksiinsa ja suhteeseensa työhönsä. Kasvattajien taustat, työskentelytavat ja toimintaympäristöt vaihtelevat, mutta heidän kertomuksiaan yhdistää yksi asia: aito halu kulkea lapsen rinnalla, auttaa ja tukea sekä olla läsnä silloin, kun heitä tarvitaan.
Mitä kanssakulkijat kertoivat työstään – ja mitä heidän kertomuksensa paljastavat Icehearts-kasvattajan työn ytimestä?
Yksi puhuu kaverisuhteista ja yhteishengestä, toinen kuuntelemisen tärkeydestä. Kolmas kuvaa yhteistyötä opettajien kanssa, neljäs iltapäiviä, joihin mahtuu pelaamista, keskustelua, välipalaa ja naurua.
Joku muistaa hetken, jolloin lapsi uskalsi ensimmäistä kertaa tulla mukaan. Toinen kertoo äidin kiitoksesta. Kolmas iloitsee siitä, että joukko lapsia, jotka eivät aluksi löytäneet paikkaansa yhdessä, on vähitellen kasvanut joukkueeksi.
Kasvattajien tarinat ovat erilaisia, mutta niiden läpi kulkee vahva punainen lanka: lapsen elämässä on suuri merkitys sillä, että rinnalla on aikuinen, joka välittää, pysyy ja kulkee mukana.
Yksi työ, monta tapaa tehdä sitä
Icehearts-kasvattajaksi ei tulla vain yhtä reittiä. Brita työskenteli pitkään koulussa ennen kuin löysi työn, jossa sai keskittyä itselleen tärkeimpään: lapsen kohtaamiseen. Simonin tie kulki sosiaalialan opintojen ja vanhustyön kautta. Kokemus eri-ikäisten ihmisten kohtaamisesta opetti jotakin, mikä pätee myös lasten kanssa: toista ihmistä pitää kuunnella ja kunnioittaa.
Nooran osaamisessa yhdistyvät liikunta, koulumaailma ja sosiaalialan asiantuntemus. Eve puolestaan edustaa kasvattajien uutta sukupolvea, jolle perehtyminen, oppiminen ja kollegoiden tuki ovat tärkeä osa ammatillista kasvua.
Riihimäellä Sami tuo työhönsä pitkän kokemuksensa nuorisotyöstä, ja Jarmo muistuttaa vahvan ammatillisen osaamisen merkityksestä. Turussa Niko on ollut avaamassa tietä alueella uudelle toiminnalle.
Kasvattajien taustat ja työtavat vaihtelevat, mutta yhteistä on halu tehdä työtä, jolla on merkitystä lapsen elämässä. Olennaista on kyky rakentaa luottamusta, tunnistaa lapsen tarpeet ja kohdata hänet aidosti.
Kaikki alkaa kohtaamisesta
Brita tiivistää työnsä tärkeimmän asian yksinkertaisesti: ”Se kun saa kohdata lapsia on se paras juttu.” Lausahduksen taakse kätkeytyy paljon. Kohtaaminen on enemmän kuin tervehdys käytävällä tai kysymys päivän kuulumisista. Se on kiinnostusta lasta kohtaan silloinkin, kun hän ei osaa kertoa, mikä painaa mieltä. Se on taitoa huomata levottomuuden taustalla oleva väsymys, hiljaisuuteen kätkeytyvä epävarmuus tai kiukun alla oleva pettymys. Ennen kaikkea kohtaaminen on kykyä nähdä lapsi hänen haasteitaan syvemmälle.
Simon korostaa kuuntelemisen merkitystä: ”Se on aika arvokasta, että pitää silmät ja korvat auki. Kuuntelee. Siinä aina oppii jotain uutta.”
Kun aikuinen pysähtyy kuuntelemaan, lapsi saa kokemuksen siitä, että hänen ajatuksillaan on merkitystä. Kun kohtaamiset jatkuvat päivästä ja vuodesta toiseen, niiden varaan alkaa rakentua luottamus.
Kasvattajien kertomuksissa lapset eivät ole etäisiä asiakkaita tai tilastollisia kohderyhmiä. He ovat ihmisiä, joiden kanssa kasvattajat jakavat arkea ja joiden kasvua he saavat seurata läheltä.
Eve sanoittaa tämän osuvasti: ”Kyllä noista tytöistä on muodostunut mulle semmoisia tosi tärkeitä ihmisiä.”
Lause kertoo yhdestä Icehearts-työn keskeisestä voimasta: lapsen ja kasvattajan välille syntyvästä luottamuksellisesta suhteesta. Aito kiinnostus ei sulje pois ammatillisuutta. Päinvastoin: vaativa ihmissuhdetyö edellyttää osaamista, harkintaa ja kykyä tarkastella tilanteita lapsen näkökulmasta.
Lapsi huomaa, milloin aikuisen kiinnostus häntä kohtaan on aitoa.
Yhteinen tekeminen on ovi johonkin suurempaan
Icehearts-joukkueen arki voi näyttää ulospäin tavalliselta. Tehdään läksyjä, pelataan jalkapalloa, käydään uimassa tai vietetään aikaa nuorisotilassa. Välillä leivotaan muffinsseja, askarrellaan tai keksitään uusi leikki koulun käytäville.
Toiminnan merkitys ei kuitenkaan synny yksin siitä, mitä tehdään, vaan siitä, mitä yhdessä tekeminen mahdollistaa. Kun Riihimäellä pojat viettävät aikaa nuorisotilassa, he eivät ainoastaan pelaa. He harjoittelevat yhdessä olemista, oppivat huomioimaan muita ja rakentavat yhteistä tapaa toimia. Kun joukkue lähtee salibandypeliin, tärkein hetki ei välttämättä synny kentällä. Se voi syntyä matkalla, kun joku pojista uskaltaa kertoa vaikeasta asiasta.
Kun tytöt leipovat tai leikkivät yhdessä, kyse on muustakin kuin mukavasta iltapäivästä. Lapsi saa olla mukana, tulee huomatuksi ja kokee kuuluvansa joukkoon.
Harrastaminen ja yhteinen tekeminen ovat erinomaisia välineitä. Varsinainen työ tapahtuu kuitenkin ihmissuhteissa: siinä, miten aikuinen kohtaa lapsen ja miten lapset oppivat löytämään toisensa.
Joukkueeseen kuuluminen voi muuttaa paljon
Kaikille lapsille kaverisuhteet eivät synny itsestään. Yksi jää helposti syrjään, toinen ajautuu ristiriitoihin ja kolmas ajattelee, ettei oikein kuulu mihinkään.
Icehearts-joukkueeseen tullessaan lapsen ei tarvitse olla taitava, rauhallinen tai sosiaalisesti taitava. Mukaan tullaan sellaisena kuin ollaan. Kaikille on paikka.
Useampi kasvattaja kuvaa työnsä keskeiseksi tehtäväksi yhteishengen rakentamista. Ryhmä ei muodostu itsestään, vaan sen eteen tehdään määrätietoista työtä. Yhdessä harjoitellaan toisten huomioimista, ristiriitojen ratkaisemista ja sitä, että ihmiset voivat ajatella asioista eri tavoin. Samalla lapselle syntyy tärkeä kokemus: minä kuulun tänne.
Kun lapsi huomaa olevansa odotettu ja osa yhteistä ryhmää, myönteinen muutos voi näkyä myös muualla hänen elämässään. Kouluun on helpompi tulla, kavereiden kanssa on turvallisempi olla ja tulevaisuuteen voi alkaa suhtautua luottavaisemmin.
Kasvattaja ei kulje yksin
Kasvattajan työtä ei tehdä yksin. Moni kertoo yhteistyöstä opettajien kanssa: kun koulun aikuiset ja kasvattaja jakavat havaintojaan, lapsesta syntyy monipuolisempi kuva. Opettaja näkee lapsen koulupäivässä, kasvattaja myös iltapäivissä, harrastuksissa ja perheen arjessa. Yhdessä voidaan huomata enemmän ja löytää parempia tapoja tukea lasta.
Nooralle tärkeä voimavara ovat kollegat. Kun työstä voi keskustella, jakaa huolia ja iloita onnistumisista yhdessä, vastuuta ei tarvitse kantaa yksin. Even tarinassa korostuu puolestaan mahdollisuus oppia toisilta. Kokeneempien kasvattajien neuvot, yhdessä tekeminen ja huolellinen perehtyminen antavat varmuutta vaativaan työhön.
Kasvattajan rinnalla kulkevat myös lasten vanhemmat, koulun työntekijät, nuorisotyön ammattilaiset ja monet muut. Lapsen ympärille rakentuu verkosto, jossa vastuuta ei siirrellä ihmiseltä toiselle, vaan sitä kannetaan yhdessä.
Matka rakentuu pienistä hetkistä
Kaksitoista vuotta on pitkä aika. Sen aikana lapsi kasvaa esikoululaisesta nuoreksi, joka alkaa vähitellen etsiä omaa paikkaansa maailmassa. Matkalle mahtuu koulun aloituksia, uusia kavereita, onnistumisia, pettymyksiä, riitoja, leirejä ja retkiä. Kaikkea ei voi ratkaista – eikä tarvitsekaan.
Kasvattajan tehtävä ei ole poistaa lapsen elämästä jokaista haastetta, vaan auttaa kulkemaan niiden läpi. Joskus se tarkoittaa apua koulutehtävissä, joskus yhteydenottoa kotiin. Joskus riittää, että aikuinen sanoo: istutaan hetkeksi alas ja mietitään yhdessä.
Usein merkittävimmät asiat näyttävät ulospäin pieniltä. Lapsi lähtee mukaan, vaikka aluksi epäröi. Kaveri odottaa toista koulun pihalla. Vanhempi uskaltaa kertoa huolestaan. Nuori huomaa osaavansa jotakin, mistä ei aiemmin ollut varma. Juuri tällaisista hetkistä rakentuu kokemus, joka voi kantaa pitkälle: en ole yksin.
Siksi kanssakulkijoita tarvitaan
Kanssakulkija-sarjan kasvattajat työskentelevät eri puolilla Suomea ja ovat matkallaan eri vaiheissa. Joku on vasta aloittanut, toinen tehnyt kasvatustyötä jo vuosia. Yksi liikkuu usean koulun välillä, toinen rakentaa toimintaa yhdellä asuinalueella. Silti heidän kertomuksensa palautuvat samaan asiaan.
Lapsi tarvitsee aikuisia, jotka näkevät hänessä hyvää. Hän tarvitsee paikan, jossa saa kuulua joukkoon, ja kokemuksen siitä, ettei vaikeuksien kanssa jäädä yksin. Joskus lapsi tarvitsee ennen kaikkea yhden ihmisen, joka ei kiirehdi ohi.
Sellaisen, joka kulkee rinnalla.
Kanssakulkijan.
