Kasvattaja Ville Hotakaisen 12-vuotinen taival joukkueen poikien kanssa päättyy tähän kevääseen. Vuosien aikana pienistä pojista on kasvanut nuoria miehiä. Samalla urheilijanuorukaisesta on kasvanut kasvatustyön ammattilainen, kahden lapsen isä ja Pirkanmaalle juurtunut mies.
Ennen yhteisen Icehearts-matkan päättymistä tekivät Ville ja pojat toisenlaisen yhteisen matkan. Sen kohteena oli käsivarren erämaa ja välineinä sukset. Kyse oli jo perinteeksi muodostuneesta Icehearts-kasvattajien ja -nuorten Halti–Kilpisjärvi-hiihtovaelluksesta. Villelle ja hänen kollegoilleen Mikolle, Antille ja Artolle tämä oli kolmas vastaava reissu. Poikia oli mukana yhdeksän. Seuraavassa Villen kertoo matkasta.
Yhteinen taival päättyi tuntureilla
Yhdessä koetut hetket, onnistumiset ja haasteet kasvattavat niin nuoria kuin meitä aikuisia. Tämän kevään vaellus oli jälleen yksi osoitus siitä, mitä yhdessä tekeminen parhaimmillaan voi olla.
Matka alkoi yli tuhannen kilometrin siirtymällä etelästä aina käsivarren tuntumaan asti. Viimeiset kilometrit ennen Kilpisjärveä olivat mykistäviä, kun Saana-tunturi avautui ylväänä eteemme. Vastaavia maisemia ei löydy ihan joka nurkalta Suomesta – eikä maailmaltakaan.
Varsinainen hiihtovaellus käynnistyi Haltin varaustuvalta, jonne siirryimme Kilpissafarien turvallisella kelkkakyydillä. Vietimme ensin kaksi vuorokautta Haltin juurella totutellen askeettiseen erämaaelämään ilman sähköä ja puhelinverkkoa. Toisena päivänä sää suosi meitä, ja taivalsimme viiden kilometrin nousun Haltin huipulle. Suomen korkeimmalta kohdalta avautuivat upeat näkymät Ruotsiin ja Norjaan asti. Huipulta oli myös hienoa päästä soittamaan kotiin läheisille ja kertomaan kuulumisia.
Seuraavat päivät vietimme Pitsusjärvellä teltoissa ja varaustuvassa. Paikalliset pilkkijät ottivat nuoremme lämpimästi vastaan, ja eräs yli 80-vuotias kalamies, Vilho, ihastui poikiin niin paljon, että lahjoitti meille pussillisen rautuja ruokapöytään. Pitsusjärven poromieskylän legendaarinen puhelinkoppi toi helpotusta koti-ikävään, kun pääsimme soittamaan kotiin keskellä tunturimaisemia.
Reissun puolivälissä päivät muuttuivat fyysisemmiksi, kun hiihdimme ahkioita vetäen noin kymmenen kilometrin päivämatkoja kohti Kilpisjärveä. Matkalla Meekon laaksoon nautimme lounasta ruokatermareista keskellä avaraa tunturiluontoa. Illalla osa porukasta suuntasi vielä neljän tunnin iltavaellukselle valloittamaan jylhän Saivaaran yli 800 metrin korkeuteen. Tälle matkalle oli lähtenyt rohkeita ja sitkeitä nuoria, sillä Saivaaran huiputus vaati voimia ja uskallusta.
Perjantaina oli vaelluksen raskain siirtymä Meekolta Kuonjarjoelle. Päivään sisältyi viiden kilometrin yhtäjaksoinen nousu. Nousun päällä odottanut puhelinverkko toi pojille lisäenergiaa ja motivaatiota. Mäestä selvittiin upealla asenteella ja yhdessä toisia kannustaen. Ilta Kuonjarjoella kului mäenlaskun ja korttipelien merkeissä.
Viimeisen yön vietimme Saarijärven tuvilla nauttien pyttipannusta ja letuista. Päätöspäivänä herätys soi jo kello kolme yöllä, jotta ehtisimme Kilpisjärven retkeilykeskukselle ansaitulle aamiaiselle ja lämpimään suihkuun.
Vaellus oli jälleen kerran käsittämättömän onnistunut. Sää suosi meitä koko viikon ajan, ja tuntui, että jokainen oppi päivä päivältä nauttimaan enemmän luonnon yksinkertaisuudesta, rauhasta ja yhdessä olemisesta. Viikon aikana ryhmähenki vahvistui, ja matka jätti varmasti meihin kaikkiin pysyvän jäljen.
Lämmin kiitos K-market Virontörmänkadulle reissun ruokahuollon tukemisesta. Kiitos myös kaikille yksityishenkilöille ja yrityksille, joiden tuki mahdollisti tämän matkan.
Icehearts-matkan päätös
Ville tapasi pojat ensimmäisen kerran Tesomajärven vanhalla koululla vuonna 2017. Hän pitää suurena etuoikeutena sitä, että sai kulkea lasten rinnalla heidän elämässään ja olla osa heidän kasvutarinaansa.
Icehearts-vuodet ovat kasvattaneet Villeä valtavasti ihmisenä. Työkaverien tuki on tarjonnut erinomaiset puitteet ammatilliselle kasvulle ja mahdollistanut arvokkaan työn lasten ja nuorten rinnalla. Yhteiset vuodet poikien kanssa jättävät pysyvän jäljen Villen sydämeen. Myös Iceheartsilla on siellä paikkansa:
”Olen kiitollinen ja ylpeä siitä, että olen saanut tehdä työtä tässä organisaatiossa. Icehearts on mielestäni maailman paras tapa tehdä työtä lasten ja nuorten kanssa – elää heidän arjessaan ja tukea heidän kasvuaan.”
Lopuksi Villen lämpimät kiitokset:
”Haluan samalla kiittää vielä kerran Iceheartsia lähes vuosikymmenen mittaisesta matkasta. Olen saanut kuulua hienoon organisaatioon, ja tunnen siitä suurta ylpeyttä – mutta myös haikeutta tämän vaiheen päättyessä.”
”Kiitos joukkueeni pojille ja vanhemmille. Olemme saaneet kasvaa yhdessä tämän matkan aikana, ja toivon, että olen voinut olla teille avuksi, tueksi ja iloksi. Olette minulle tärkeitä.”
”Kiitos työkavereilleni. Olette olleet korvaamattomia tukipilareita niin työn arjessa kuin elämässä muutenkin. Kiitos myös kaikille yhteistyökumppaneille ja verkostoille – teette äärettömän tärkeää työtä lasten ja nuorten hyväksi.”
