Kanssakulkija -blogeissa esitellään Icehearts-kasvattajia, heidän työtään ja ajatuksiaan kasvatustyöstä. Icehearts-kasvattajat tekevät vaativaa kasvatustyötä eri puolilla Suomea ja jokainen omalla Icehearts-mallia mukailevalla työotteellaan. Keitä he ovat ja mitä he ajattelevat työstään?
”Koska sehän on just se kohtaaminen”
Icehearts-kasvattaja Brita on kokenut koulutuksen ja kasvatuksen ammattilainen. Opettajan ammatti oli haaveena lapsuudesta lähtien. Vaasassa 1990-luvun lopulla suoritetun opettajakoulutuksen jälkeen matka vei luokanopettajaksi pääkaupunkiseudulle.
Brita toimi 20 vuotta opettajana. Vuosien vieriessä hän koki koulumaailman ilon hetkiä ja haasteita sekä opetuksessa että lasten ja heidän perheensä kohtaamisessa. Osa opettajan työstä sopi hänelle hyvin ja osa taas ei tuntunut luontevalta. Kokeneena opettajana Brita sai johtamistehtäviä opettamisen ohella ja työ oli aika ajoin kuormittavaa.
”Koulumaailmassa on nykyään niin paljon muuta kuin opettaminen ja lasten kohtaaminen. Halusin kokeilla jotain muuta, koska voimavarat olivat olleet punaisella jo monta vuotta.”
Oivallus omista vahvuuksista lasten kohtaamisessa oli käänteentekevää. Brita huomasi, että hänen juttunsa oli nimenomaan kohtaaminen ja läsnäolo lapsille.
”Se kun saa kohdata lapsia on se paras juttu”.
Vuonna 2022 aukesi mahdollisuus päästä Icehearts-kasvattajaksi – työhön, jossa kohtaaminen ja läsnäolo on kaikki kaikessa. Icehearts-kasvattaja Petra kyseli Britalta, tuntisiko hän sopivia henkilöitä kasvattajaksi Espooseen. Petra kertoi, että ”Icehearts on maailman paras työnantaja.”
”Aloin heti kysellä lisää ja soitin samana päivänä Iceheartsiin. Laitoin paperit sisään, kävin kahdessa haastattelussa ja minut valittiin kahdesta hyvästä hakijasta. Siitä se ura Icehearts-kasvattajana alkoi.”
Ammatinvaihto ei ole kaduttanut, päinvastoin.
”Mä ihailen opettajan työtä, mutta olen tosi iloinen, että itse uskalsin tehdä vaihtopäätöksen. Nautin tämän työn vapaudesta. Nautin siitä todella paljon. Parasta tässä työssä kuitenkin on, että kokee tekevänsä tärkeää duunia.”
Oma ryhmä koottiin harkitusti ja tarkasti lasten tarpeet huomioiden
Brita alkoi rakentaa ryhmäänsä keväällä 2023. Hän pyrki kokoamaan ryhmänsä harkitusti ja lasten tarpeet huomioiden. Icehearts-kasvattaja Rodde auttoi paljon alkuun pääsemisessä.
”Mä olen todella kiitollinen hyvistä neuvoista, jotka sain alussa ja ryhmää kootessani. Niistä oli paljon apua”.
Ruotsinkielistä Icehearts-toimintaa toteutetaan soveltavalla otteella, sillä yhdessä tai kahdessa koulussa ei yleensä ole riittävästi tukea tarvitsevia ruotsinkielisiä lapsia Icehearts-ryhmään. Britan ryhmään tulikin lapsia useampaa koulua käyvistä lapsista.
”Mä olen nykyisin neljässä koulussa. Eli edelleen mukana koulumaailmassa, mutta rooli on muuttunut.”
Kokemukset opettajan työstä auttoivat kasvattajan polun alussa ja auttavat edelleen.
”Kun on valmiiksi ymmärrys koulumaailmasta ja työstä siellä haastavien lasten kanssa.”
Brita kertoo, että venyminen moneen kouluun tukemaan lapsia vaatii suunnittelua ja strategiaa. Omat voimavarat täytyy mitoittaa oikein, jotta pystyy aina olemaan läsnä lasten kohtaamisessa. Hyvästä suunnittelusta huolimatta työn monipaikkaisuudessa riittää haasteita. Lapsilla saattaa olla akuutteja ongelmia eri kouluissa samanaikaisesti.
”Mulla on tavallaan lukujärjestys, että jos tulee muutoksia, niin ilmoitan opettajille ja vanhemmille. Lapsille kerron aina etukäteen, että tuolloin mä en tule, koska mulla on sitä ja tätä”.
Britan matka Icehearts-kasvattajana on vielä alkutaipaleella. Työ on kuitenkin ehtinyt jo palkita tekijänsä. Brita teki paljon töitä erään kovasti tukea tarvitsevan lapsen kanssa ja sai lapsen äidiltä palautetta:
”Kiitos miten kohtaat meidän lapsemme.”