
Kevään 2022 uutiskirje nyt luettavissa
Jos kevään 2022 uutiskirjeemme jäi välistä, ei hätää, löydät sen nyt myös täältä! Uutiskirjeestämme pääset lukemaan kuulumisiamme kuluneen kevään ajalta. Mihin perustettiin uusia Icehearts-joukkueita ja
Jos kevään 2022 uutiskirjeemme jäi välistä, ei hätää, löydät sen nyt myös täältä! Uutiskirjeestämme pääset lukemaan kuulumisiamme kuluneen kevään ajalta. Mihin perustettiin uusia Icehearts-joukkueita ja
Icehearts haluaa olla organisaatio, joka kerää jatkuvasti informaatiota kasvattajiemme arjesta ja haluaa kenttätyötä tekeviä kasvattajia mukaan erilaisiin kehittämisryhmiin. Tästä yhtenä esimerkkinä perustimme vuonna 2021 Pelaajayhdistys
Aurinkoisena kesäkuun iltapäivänä 8.6. pidettiin Iceheartsin hallitusseminaari, johon oli kutsuttu Suomen Iceheartsin hallituksen jäsenet sekä edustajia paikallisyhdistysten hallituksista. Pari vuoden etätapaamisten jälkeen pääsimme tapaamaan kasvotusten
Iceheartsin Ihmeelliset vuodet -vanhempainryhmät ovat toimineet kahden vuoden ajan eri puolilla Suomea. Kesäkuun alussa päättyivät järjestyksessään kuudes ja seitsemäs ryhmä. Ryhmien määrä ja toiminta on
Vantaan Hevoshaan koulu vuonna 2009. Istumme erityisopettajan luokkahuoneessa uuden tuttavuutemme, asianajaja Lasse Laaksosen kanssa keskustellen yhdistyslakiin liittyvistä kysymyksistämme. Kiitollisina iloitsimme alkaneesta yhteistyöstä, jota todella tarvitsimme
Iceheartsin uudeksi erityisasiantuntijaksi valittiin Mikko Salasuo. Salasuo aloittaa työt elokuussa. Mikko Salasuo Kontulassa ja Itä-Helsingissä lapsuutensa ja nuoruutensa elänyt Mikko Salasuo on koulutukseltaan valtiotieteiden tohtori.
Tampereelle on perustettu tänä keväänä uusi Icehearts-joukkue. Joukkue tulee toimimaan Annala-Kaukajärven alueella ja joukkuetta kootaan tällä hetkellä esikouluikäisistä, vuonna 2015 syntyneistä pojista. Joukkueen kasvattajaksi valittiin
Active Explorers Club började sin verksamhet år 2014 som Icehearts svenskspråkiga verksamhet. En klubb fungerar i 12 års tid. Vi hjälper barnen i deras skolgång
Vantaan Mikkolan kaksi Icehearts-joukkuetta ovat kokeneet tänä keväänä unohtumattomia yhteisiä hetkiä ja elämyksiä. Vantaan poikajoukkueen 11 vuoden taival tulee tänä kesänä päätökseen, joten joukkue juhlisti
Poriin on perustettu keväällä 2022 kaksi uutta Icehearts-joukkuetta, toinen pojille ja toinen tytöille. Joukkueet toimivat Pohjois-Porin alueella. Joukkueen kasvattajiksi valittiin Timo Lehtonen ja Noora Karttunen.
Icehearts tekee ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä
© 2024 Ehkäisevää lastensuojelutyötä
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |