Yhteistä yhteiskuntaa rakentamassa

Tänään on YK:n päivä, onnea! Yhdistyneet kansakunnat on perustettu 1945 ja sen päämäärä on ylläpitää kansainvälistä turvallisuutta, kehittää kansakuntien välisiä ystävällisiä suhteita, edistää valtioiden välistä yhteistyötä kansainvälisissä kysymyksissä sekä edistää ihmisoikeuksia ja perusvapauksia. Lisäksi YK toimii kansainvälisenä keskuksena, joka auttaa eri maita yhteisten tavoitteiden saavuttamisessa. Mahtavia asioita ja paljon on saavutettu. Paljon on silti vielä tehtävää ja paremman maailman tekemiseen voimme osallistua ihan kaikki.

Paljon on silti vielä tehtävää ja paremman maailman tekemiseen voimme osallistua ihan kaikki.

Tunnen nuoria, joiden juuret ovat Turkissa. Tunnetko sinä? Viime aikojen tapahtumat ovat saaneet pohtimaan, miten he kokevat Turkin hyökkäyksen Syyriaan. Mietin, miten kysyisin asiaa. Miltä se mahtaa tuntua, kun kotimaa, joka ei enää ole kotimaa, onkin yhtäkkiä kaikissa viestimissä negatiivisessa valossa.

Ei tarvinnut kauan miettiä. Tutut nuoret ovat kertoneet, kuinka heitä halveksitaan. Kuinka heille huudellaan: ”Mitä te oikein teette? Hävetkää!” On estetty sosiaalisissa viestimissä. On laitettu välejä poikki. Ja tosiaan, on avoimesti huudeltu näille nuorille.

Toistan. Turkkilaistaustaisia nuoria siis syytetään siitä, mitä heidän kaukaisen toisen kotimaansa johtajat ovat päättäneet tehdä.

Olen kuullut nuorten kertovan, kuinka he eivät uskalla kertoa, mistä maasta heidän sukunsa tulee. Kuinka he varovat puhumasta äidinkieltään julkisesti. Kuinka yksi mietti, voiko hän olla ylpeä kotimaastaan, jota kaikki vihaavat? Kun se kuitenkin on hänelle rakas. Siellä on hänen juurensa, siellä on hänen sukulaisensa. Sen maan lippu on hänen kotinsa seinällä.

Olen viettänyt aikaa nuorena Itä-Suomessa. Siellä piti olla varovainen, ettei kerro olevansa Helsingistä ja etenkin, ettei vahingossa puhu slangia. Viha helsinkiläisiä kohtaan oli silloin suurta ja se tuntui nuoresta tosi pahalta. Muistan sen tunteiden sekamelskan, kun halusi kuulua porukkaan ja kieltää ikinä Helsingissä käyneensäkään. Samalla kuitenkin Helsinki oli minulle rakas kotikaupunki. Väärältä tuntui sitä kieltääkään. Valehtelin ja selvisin saamatta turpaani. En kuitenkaan tuntenut kuuluvani porukkaan siellä. Valehtelinhan koko ajan. En myöskään kehdannut Helsingissä kertoa, että kielsin heidät kaikki. Valehtelin siis myös kotona. En ollut oikea helsinkiläinen, enkä oikea muu kuin helsinkiläinenkään. Siltä ja väliltä, enkä oikein mistään.

Samaan me ajamme nämä nuoret. Paljon vakavammin ja syvemmin vain. Syyttämällä ja leimaamalla ihmisiä asioista, joihin he eivät voi vaikuttaa, heidät ajetaan nurkkaan. Nurkkaan ajettu ihminen puolustautuu hyökkäämällä tai alistumalla. Mitä muutakaan hän voi?

Syyttämällä ja leimaamalla ihmisiä asioista, joihin he eivät voi vaikuttaa, heidät ajetaan nurkkaan.

Tänään YK:n päivänä pyydän, että näet ja kuulet – puolustat, jos joku on vaikeassa tilanteessa. Pyydän, että muistat, yksittäiset nuoret eivät ole vastuussa kotimaansa politiikasta. Yksittäiset nuoret eivät ole vastuussa siitä, mistä tulevat tai missä ovat syntyneet. Pyydän, että muistat – edes kevyt vitsailu näistä aiheista ei ole ok. Nuori ei voi tietää, mitä oikeasti tarkoitat. Yhteistä yhteiskuntaa rakennamme vain ottamalla kaikki mukaan, näkemällä ihmisen värin ja kansallisuuden läpi. Muistamalla, miten herkkä on nuoren identiteetti ja miten vielä paljon herkempi se on silloin, kun se pitää kutoa monesta kulttuurista.

Yhteistä yhteiskuntaa rakennamme vain ottamalla kaikki mukaan, näkemällä ihmisen värin ja kansallisuuden läpi.

Onnellista YK:n päivää meille kaikille!

Edellinen kirjoitus:

Kuka huutaa tyttöjen puolesta?