Päivät Icehearts-joukkueen kanssa ovat vauhdikkaita, täynnä sattumuksia ja toimintaa. Arkeen mahtuu paljon hauskoja hetkiä, joissa me, lapset ja aikuiset, olemme ilonaiheita toisillemme.
Kun luottamus kasvaa, lapset juoksevat halaamaan ja jakavat heille tärkeitä asioita.
Tietysti arjessa on myös hankalia aikoja, jotka kasvattavat ihan varmasti myös meitä aikuisia.
Vaikka lapsen tilanne saattaa olla monella tavalla haastava, ajattelen, että voin osaltani tehdä yhdessäolomme hetkistä parhaita mahdollisia. En voi välttämättä resurssikasvattajana vaikuttaa taustalla oleviin isoihin asioihin, mutta voin tuoda iltapäivään hetkisen läsnäoloa.
Pyrin siihen, että kohtaan jokaisen lapsen aina kun paikalla olen. Pysähdyn, kysyn kuulumiset, huomioin lapsen tarvitsevuuden, vahvistan myönteisiä asioita.
Voimme Icehearts-aikuisten kanssa yhdessä luoda tarvittaessa tiukkojakin rajoja ja sitä kautta turvallisuuden tunnetta. Tätä tehdään yksilöllisesti ja johdonmukaisesti.
Olen saanut konkreettisesti kokea, että Iceheartsin työvaatteissa liikkuessani, olen helposti lähestyttävä, luotettava aikuinen. Koulussa, jossa pääosin työtä teen, on kotimatka joskus tyssännyt jo koulun pihaan ylempiluokkalaisten jäädessä jutulle. Kun haen joukkuelaistamme naapurikoulusta, itselleni täysin tuntemattomat lapset moikkailevat etunimellä ja toisen kaupunginosan uimahallissa lapsi pyysi pukuhuoneessa apua, varsin luontevasti.
Lähikaupassa Icehearts-lapset huomioidaan henkilökunnan toimesta ihanasti, samoin ratikkalippuja tutulta kioskilta haettaessa. Lähikirjaston vahtimestari toivottaa erikseen tervetulleeksi kirjastoon.
Työn merkityksellisyys syntyy monista asioista, mutta erityisesti näistä kohtaamisista.
Kun mielikuva järjestöstä on näin vahva ja pohjatyötä tehty pitkäjänteisesti, on helppo olla mukana. Vastuu, oman Icehearts-piponi alla, on jatkaa tätä, jo vuosikymmenten luottamusketjua. Olisitko sinä seuraava Icehearts-aikuinen?
Kirjoittaja työskentelee Tampereen Hervannan Icehearts-joukkueiden resurssikasvattajana.
