Niin kuin koko muukin maailma, myös me täällä Iceheartsissa olemme uuden edessä. Meidän työmme perustuu läsnäoloon. Se perustuu siihen, että näemme joukkueidemme lapsia lähes jokaisena arkipäivänä ja joukkue tapaa ja kokoontuu useita kertoja viikossa. Pitkällä aikavälillä läsnäolo ja päivittäin toistuvat rutiinit luovat turvaa ja luottamusta. Nyt Suomea ja maailmaa koettelevan koronaviruksen myötä, kaikki normaaliarki ja rutiinit otettiin meiltä pois. Viikossa koronaviruksen aiheuttamat rajoitukset muuttivat Iceheartsin arjen totaalisesti. Mitä tapahtui läsnäololle?
Viikossa koronaviruksen aiheuttamat rajoitukset muuttivat Iceheartsin arjen totaalisesti. Mitä tapahtui läsnäololle?
Totuus on se, että en voi tässä tilanteessa olla fyysisesti läsnä. En halata, en painia enkä pelata, en tehdä niitä asioita, joista työpäiväni normaalisti koostuvat. Meiltä kasvattajilta peräänkuulutetaan tietysti samaa vastuuta kuin kaikilta muiltakin kansalaisilta. On ollut yllättävää huomata, että on silti hirveästi asioita, joita voin tehdä. Työpäivät ovat kiireisiä, niin kuin aina ennenkin.
On ollut yllättävää huomata, että on silti hirveästi asioita, joita voin tehdä. Työpäivät ovat kiireisiä, niin kuin aina ennenkin.
Olemme kasvattajien kesken jakaneet ideoita siitä, mitä nyt voimme tehdä, ja täytyy sanoa, että kollegoideni luovuus on ollut huipussaan. On koulutyötä videopuheluiden välityksellä, ulkoilua yksilötyönä, on videohaasteita. Olemme saaneet myös ruokalahjoituksia, joita voimme jakaa eniten tarvitseville, käymme kaupassa niiden puolesta, jotka eivät nyt voi itse käydä. Yläkouluikäisten joukkueet tekevät omatoimitreenejä kasvattajan ohjeistuksilla, niin kuin missä tahansa urheiluseurassa tällä hetkellä.
Sanotaan, että jokainen Icehearts-joukkue on kasvattajansa näköinen. Tämä pitää paikkansa myös tässä erikoisessa tilanteessa. Toimintatapoja on monia. On ollut mahtavaa huomata, että Iceheartsin työ on myös poikkeustilanteessa hyvin käytännönläheistä ja kunkin lapsen tarpeisiin perustuvaa, niin kuin sen tuleekin olla.
On ollut mahtavaa huomata, että Iceheartsin työ on myös poikkeustilanteessa hyvin käytännönläheistä ja kunkin lapsen tarpeisiin perustuvaa.
Näiden uusien toimintatapojen lisäksi kysyn lapsilta ja vanhemmilta kaikkein tärkeimpiä kysymyksiä, paljon useammin kuin normaalisti: ”Mitä sinulle kuuluu? Miten voit? Oletko syönyt? Oletko ollut ulkona?” Jokainen meistä tarvitsee näitä kysymyksiä nyt enemmän kuin ennen.
En kysy noita kysymyksiä turhaan, sillä huoli monien lasten tilanteesta on nyt entistä suurempi. En usko, että tämä aika on helppoa monellekaan perheelle. Tilanteet kotona saattavat kärjistyä, kun on tylsää tai kun lasten koulutehtävät ja vanhempien etätyöt eivät sujukaan sopusoinnussa. Kaikki harrastukset, jotka normaalisti tuovat iloa, on nyt peruttu. Lapset eivät saa ruokaa kouluista ja päiväkodeista. Sosiaaliset kontaktit ovat minimissä. On ikävä opea, on ikävä kavereita. Pinna kiristyy.
Tämän kaiken tuskan haluan juuri nyt kuulla, jos sen ääneen sanominen tekee siitä edes murto-osan helpompaa tai jos onkin joitain asioita, joissa voin konkreettisesti auttaa. Ainakin voin hymyillä puhuessani, sillä uskon, että hymyn voi aistia myös puhelimen välityksellä. Tässä tilanteessa huomaa sen, mikä on pitkäjänteisen työn arvo. Kun hätä on suuri, perheet ja lapset uskaltavat luottaa meihin kasvattajiin. Se tuntuu hyvältä, vaikka tietysti toivoisin, että kaikilla asiat olisivat hyvin.
Tässä tilanteessa huomaa sen, mikä on pitkäjänteisen työn arvo. Kun hätä on suuri, perheet ja lapset uskaltavat luottaa meihin kasvattajiin.
Kerron jokaisessa puhelussa miten kiva on kuulla lapsen ääntä tai nähdä häntä videopuhelun välityksellä ja tarkoitan sitä koko sydämestäni. Jokainen puhelu, jossa kuulen lapsen äänestä iloa, tuo minulle huojennuksen. Hänellä on tänäänkin kaikki hyvin. Suurta iloa saan myös siitä, kuinka innostuneita he ovat nähdessään minut videon välityksellä tai kun haen heitä yksitellen ulos leikkimään. Näinä päivinä olen jopa useasti kuullut sanan ”kiitos”, joka lapsen suusta on välillä hyvinkin harvinainen tuotos (ellei kyse ole lahjan tai herkun saamisesta).
Jokainen puhelu, jossa kuulen lapsen äänestä iloa, tuo minulle huojennuksen. Hänellä on tänäänkin kaikki hyvin.
Tilanne ei ole positiivinen vaan ennemminkin karmiva. Olen kuitenkin tietoisesti koittanut pohtia, mitä positiivista tästä kaikesta on tässä vaiheessa seurannut ja niitä asioita on yllättävän paljon. Uskon täysin, että me selviydymme tästä ajasta ja normaali arki tulee olemaan tämän jälkeen entistäkin mielekkäämpää. Olen kiitollinen siitä, kuinka oman joukkueeni lapset, perheet, verkostot ja opettajat luottavat minuun ja kuinka olemme pystyneet yhdessä selvittämään uuteen arkeen liittyviä ongelmia. Yhteistyössä on voimaa ja nyt sitä tarvitaan enemmän kuin koskaan ennen.
Olen kiitollinen siitä, kuinka oman joukkueeni lapset, perheet, verkostot ja opettajat luottavat minuun ja kuinka olemme pystyneet yhdessä selvittämään uuteen arkeen liittyviä ongelmia. Yhteistyössä on voimaa ja nyt sitä tarvitaan enemmän kuin koskaan ennen.
Lupauksemme lapselle on kulkea tämä matka yhdessä ja näin me teemme. Olemme läsnä, myös tänään.
