Yle uutisoi 2.11. pian alkavasta pilotista, jossa on tarkoituksena selvittää miksi harrastamisen Suomen malli ei ole onnistunut tavoitteessaan tarjoamaan kaikille harrastusta vaan osa lapsista jää edelleen harrastamisen ulkopuolelle. Syitä ulkopuolelle jäämiseen on varmasti monia ja onkin tärkeää, että selvitystyötä tehdään. Toivon, että selvitys ottaa kantaa myös rakenteelliseen ongelmaan ja asenneilmastoon, joka mahdollistaa syrjään jäämisen.
En voi välttyä ajatukselta, että yhteiskuntana hiljaa hyväksymme osan porukan tippumisen kelkasta, tässä tapauksessa harrastamisesta. Tästä meidän tulisi yhteiskuntana puhua enemmän. Muutoin erittäin kunnianhimoinen ja arvokas harrastamisen Suomen mallin tavoite hyytyy tarjoamaan kivoja lisäharrastuksia lapsille, jotka jo muutoinkin harrastavat ja voivat hyvin. Tämän ei pitäisi olla tavoiteltava eikä sallittava tilanne käyttää julkisia varoja.
En voi välttyä ajatukselta, että yhteiskuntana hiljaa hyväksymme osan porukan tippumisen kelkasta, tässä tapauksessa harrastamisesta.
Mitä tarkoitan sanomalla, että hiljaa hyväksymme osan porukan ulkopuolelle jäämisen. Tarkoitan kokonaiskuvan ymmärtämättömyyttä siitä mitä haavoittuvassa asemassa olevien lasten elämä on ja mitkä ovat niitä syviä juurisyitä miksi harrastuksiin, koulunkäyntiin tai ylipäänsä arkeen on haastavaa tarttua. Tarkoitan rakenteellisia ongelmia, siis sitä moninaista hankehumppaa, jossa vaikeisiin ja kompleksisiin haasteisiin halutaan hakea nopeita ja näyttäviä ratkaisuja, jotka näkyisivät isoina tilastoina mahdollisimman nopeasti, viimeistään ennen seuraavia vaaleja. Lasten elämä ei mene näin.
Tarkoitan kokonaiskuvan ymmärtämättömyyttä siitä mitä haavoittuvassa asemassa olevien lasten elämä on ja mitkä ovat niitä syviä juurisyitä miksi harrastuksiin, koulunkäyntiin tai ylipäänsä arkeen on haastavaa tarttua.
Kasvu ja kehittyminen on hidasta ja erityisen hidasta ja herkkyyttä vaativaa se on haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten kohdalla. Meidän tulisi rohkeammin puhua priorisoinnista, siitä miten, miksi ja kenen tarpeiden perusteella uudistuksia teemme. Harrastamisen Suomen mallin tärkeimpänä tavoitteena on mieluisan ja ilmaisen harrastuksen tarjoaminen kaikille. Minulle tavoitteessa korostuu sana kaikille.
Tämä huomioiden, toivon, että harrastamisen Suomen mallin toteutuksessa kunnat lähtisivät rohkeammin ja ensisijaisesti etsimään ratkaisua siihen, että jokaisella lapsella olisi ensin yksi mieluinen harrastus. Jokaisella lapsella. Tämän jälkeen harrastuspaletti laajentukoon tarjoamaan mielekästä ja erilaista harrastamista myös niille nuorille, jotka jo muutoin ovat aktiivisia harrastajia.
Painopisteen tulisi olla haavoittuvassa asemassa olevissa lapsissa, juuri niissä, jotka eivät yleisesti ole osallisia harrastamisesta. Heissä, joilla ei ole sitä yhtäkään harrastusta. Arvokasta, että tähän asiaan nyt pilotilla tartutaan. Toivon, että pilotin selvitys johtaa konkreettisiin toimenpide-ehdotuksiin ja yhteiskunnan tukeman ja ohjaavan harrastamisen uudelleen priorisointiin. Meillä ei ole varaa jättää kelkasta osaa ikäryhmästä, ei harrastuksissa, ei koulutuksessa, ei sosiaalisista mahdollisuuksista.
Meillä ei ole varaa jättää kelkasta osaa ikäryhmästä, ei harrastuksissa, ei koulutuksessa, ei sosiaalisista mahdollisuuksista.
Tavoitellessamme jokaiselle haavoittuvassa asemassa olevalle lapselle harrastusta, täytyy meidän ymmärtää lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä syvällisemmin. On totta, että hinta, etäisyydet, harrastamisen vaatimukset ym. syyt, joita Ylen uutisessa ansiokkaasti esimerkkeinä nostettiin, ovat harrastamisen yleisiä esteitä. No ovat myös esteitä, jotka ovat helpoiten ratkaistavissa. Yhtä totta on, että esteitä ovat myös perusturvan puutteet, häpeä ja pelko, emotionaaliset tarpeet tulla arvostetusti ja hyväksyvästi kohdatuksi. Toteutuakseen tämä vaatii haavoittuvassa asemassa olevien lasten kohdalla aikaa, turvallista ihmissuhdetta. Siis pysyvää aikuista, joka on merkityksellinen ja kutsuu harrastukseen sinnikkäästi ja pitkäjänteisesti. Tähän tavoitteeseen lyhyet, vaihtuvat, lapsen omaa aktiivisuutta edellyttävät hankkeet eivät sovi. Tarvitaan turvallista, säännöllistä, pysyvää arkea ja ammattilaisten monialaista yhteistyötä.
Yhtä totta on, että esteitä ovat myös perusturvan puutteet, häpeä ja pelko, emotionaaliset tarpeet tulla arvostetusti ja hyväksyvästi kohdatuksi.
Hienoa onkin, että kansallinen lapsistrategia kytkeytyy pilottiin ja osaksi harrastamisen Suomen mallia. Tavoitteet ovat yhteisiä, hyvinvoiva lapsi ja nuori. Näkisin hyvänä, että tähän liitettäisiin myös opetushallituksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön koordinoima sitouttava kouluyhteisötyö, jossa tavoitellaan koulupoissaolojen vähentämistä ja kouluviihtyvyyttä. Harrastus koulupäivän yhteydessä tukisi tätä mainiosti ja toisi yhden työkalun lisää sosiaaliseen tukityöhön.
Mielekkään vapaa-ajan ja harrastuksen yhteys positiiviseen mielenterveyteen, pärjäävyyden kokemuksen vahvistumiseen sekä koulunkäynnin sujuvuuteen on niin vahva, että eri hallinnonalojen väliset kuilut tulisi yhdistää lasten arjen tukemiseksi tehokkaammin ja pitkäjänteisemmin. Tiedostan, että reaalimaailmassa tämä ei ole näin yksinkertaista ja nopeaa. Kyse onkin asenneilmastosta ja siitä millaisena tulevaisuuden haluamme nähdä.
Tämän päivä unelma voi olla huomisen yhteiskunnallinen rakenne.
