Hymyilevät tytöt/Fire to the rain

”Kuuntele, kun mä laulan.” Pimeää, sataa, istumme autossa kahdestaan, kai sadatta kertaa. ”I set fire to the rain…” Adelea; valheista, itkusta ja kaipauksesta. Laulun jälkeen on hiljaista. En pysty puhumaan. Tyttö puhuu. On vaikeaa. Aina. Hän ei osaa olla oikein. Aina tulee riitaa. Ei ymmärrä, miksi asioita tapahtuu, mitä aikuiset tekevät. Asettelen sanani. Kuin haurainta lasia, siinä vieressäni. ”Ei se ole sinun syysi. Sinä olet lapsi. Toivon, että asiat selviävät. Ei se ole sinun syysi.” Laulamme uudestaan, hiljaa, yhdessä. Olemme perillä. Lapsi nousee autosta. Näen, kuinka reipas hymy nousee kasvoille – aika olla taas helppo – toisia varten.

Tyttö seuraa minua koko ajan. Kysyy, kysyy, kysyy, roikkuu hihassa. Ärsyynnyn, takaraivossani ääni:”Lapsi, joka vaatii huomiota, tarvitsee sitä.” Hymyilen ja pidän lähellä. Päivän päätteeksi, tyttö kuiskaa hiljaa:”Entä jos äiti ei tulekaan? Jos en näe äitiä jouluna?”

Tyttö huutaa toisille:”Älkää stressatko Nelliä!” Minua naurattaa. Hassusti sanottu. Myöhemmin tyttö kertoo odottaneensa viisi vuotta perheensä yhdistämistä, eri maassa. Viisi vuotta. Hän tietää, mitä tarkoittaa, kun aikuinen on stressaantunut.

Tyttö puhuu hyvää suomenkieltä, vaikka on vasta muutaman vuoden täällä asunut. Fiksu tyttö, ajattelen. Kotiolot varmasti hyvät, kertoo sisäinen skannerini. Myöhemmin tyttö kertoo:”Vanhempani riitelivät meistä lapsista niin paljon, että asuin pitkän aikaa lastenkodissa. Siellä opin suomen kielen. Toinen vanhempani kyllästyi ja lähti. En ole sen jälkeen nähnyt häntä.”

Tyttö kiukuttelee, valittaa, koko päivän, kaikki on pielessä. Hermostun, kiittämätön lapsi, ajattelen. Kun jäämme kahden, tyttö kysyy hiljaa:”Voitko auttaa?” Veli kiusaa koko ajan. Vetää hiuksista, vie rahat, kiusaa tytön kavereita, haukkuu tyttöä tämän kavereille. Vanhemmat ovat luovuttaneet, sanovat:” Pojat on poikia, älä välitä”.

Tyttö antaa kortin jouluksi. Siinä hän kertoo, että ensimmäistä kertaa elämässä on joku, joka auttaa häntä. Joku, joka pitää hänen puoliaan ja on ystävällinen. Tyttö kiittää, että olen olemassa häntä varten.

Kaikki nämä tytöt, kaikki ne kymmenet, sadat tytöt, joita saan työssäni kohdata. Hymyilevät, pärjäävät. Heistä sanotaan:”Ei huolta, tämä lapsi pärjää hyvin. Ei huolta, koulu sujuu hyvin. Hän on aina iloinen ja reipas.”

Tyttö laulaa:”Well it burned while I cried”, ”When it fell, something died”

Tytön huoli, suru, viha. Se on nuotio sateessa. Yhtä pieni ja huomaamaton. Jos jotain toivon joululahjaksi, niin tytöille ja naisille rohkeutta näkyä ja kuulua. Nuotiota ilman sadetta.

Let it burn. Let it burn. Let it burn.

Kirjoittanut:Nelli Niemelä, Icehearts Tyttötyön Kasvattaja ja Kehittäjä

Edellinen kirjoitus:

Hyvä nuori

Seuraava kirjoitus:

Luova lapsi