Moni meistä ei ehkä osannut kuvitellakaan reilu vuosi sitten millainen vuosi on edessä. En minä ainakaan. Toiveissa oli ehkä, että kesän 2020 jälkeen tai ainakin vuonna 2021 arki olisi jo ”normaalimpaa”. Mutta toisin kävi. Epävarmuus jatkuu edelleen ja arkemme jatkaa muuttumistaan. Rajoitukset vaikuttavat meidän kaikkien elämään jollain lailla. Toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Meillä kaikilla on varmasti myös huoli niin omasta kuin läheistenkin terveydestä.
Epävarmuus jatkuu edelleen ja arkemme jatkaa muuttumistaan.
Tilanne aiheuttaa epävarmuuden lisäksi myös paljon muita tunteita sekä ajatuksia. Koetaan pelkoa, yksinäisyyttä, syyllistämistä, syyllistymistä, epäreiluutta, eriarvoisuutta, väheksyntää ja arvostelua. Mutta onneksi koetaan myös kiitollisuutta, arvostusta, helpotusta, onnekkuutta, iloa ja auttamisen halua.
Jokaisella meillä on oma henkilökohtainen tunne ja kokemus siitä, miten korona juuri omaan elämään vaikuttaa. Ja erilainen elämäntilanne. Meillä kaikilla on myös oma tapamme selvitä ja jaksaa epävarmuudessa. Eikä aina ole helppoa asettua toisen asemaan. Aina voimme kuitenkin kuunnella ja yrittää ymmärtää toista.
Meillä kaikilla on myös oma tapamme selvitä ja jaksaa epävarmuudessa. Eikä aina ole helppoa asettua toisen asemaan. Aina voimme kuitenkin kuunnella ja yrittää ymmärtää toista.
Tämän poikkeuksellisen ajan (ja vähän päälle) olen työskennellyt Iceheartsissa. Välillä olen yksin, mutta silti aina osa yhteisöä. Ja koen myös olevani tärkeä osa sitä. Sen saavat aikaan työkaverini ja työyhteisöni, missä on tilaa erilaisille tunteille ja ihmisille. Siellä arvostetaan, kehutaan, kannustetaan ja osataan myös olla eri mieltä.
Icehearts-kasvattajat toimivat eri-ikäisten lasten ja nuorten sekä perheiden arjessa, eri puolella Suomea. Uusia ja yllättäviä tilanteita heidän työhönsä mahtuu runsaasti ilman koronaakin. Viimeisen vuoden aikana kasvattajien työssä on joustettu, oltu epävarmuudessa ja huolissaan. Aina ei välttämättä ole ollut valmista ratkaisua, vaan on luotu uusia. Silti on tuettu toisen hyvinvointia, koulunkäyntiä, jaksamista ja aktiivisuutta. On oltu läsnä, etänä tai fyysisesti. On huomioitu, välitetty ja kuultu. Työkavereita unohtamatta.
Viimeisen vuoden aikana kasvattajien työssä on joustettu, oltu epävarmuudessa ja huolissaan. Aina ei välttämättä ole ollut valmista ratkaisua, vaan on luotu uusia. Silti on tuettu toisen hyvinvointia, koulunkäyntiä, jaksamista ja aktiivisuutta.
Toisten ihmisten auttamiseksi, turvaamiseksi, ja palvelemiseksi tekee todella moni muukin työtä koronasta huolimatta ja se huomioiden. Omien huolten ja tunteiden kanssa. Noita asioita tekee myös moni muu vaikkei se työtä olisikaan. Autetaan ja tuetaan naapureita, sukulaisia tai tuiki tuntemattomia. Onneksi meitä on erilaisia ja monenlaisissa rooleissa. Kuunnellaan ja ymmärretään toisiamme ja yritetään antaa tilaa kaikenlaisille tunteille ja mielipiteille.
Nähdäänhän auringonsäteet usein tummienkin pilvien keskellä.
Aurinkoa ja iloa kevääseen!