Škodalta pitkäkestoista ja korvaamatonta tukea Icehearts-joukkueille

Vantaalle kolme uutta Icehearts-joukkuetta

Suomen Icehearts ry ja Vantaan kaupunki ovat tänään solmineet yhteistyösopimuksen kolmen uuden Icehearts-joukkueen aloittamiseksi. Sopimuksen sisältämän joukkuetoiminnan painopisteenä ja tavoitteena on kehittää Vantaan varhaisen tuen

Read More »
Icehearts uutiskirje

Icehearts esittäytyy Oulussa 16.8.2017

Olemme yhteistyössä THL:n erikoistutkija Tiina Ristikarin kanssa järjestämässä Oulussa miniseminaaria Icehearts-toiminnasta ja sen vaikutuksista lasten kehitykseen. Tutkija Ristikari kuvaa lapsuuden onnistumisen vaikutuksia suhteessa tulevaisuuteen. Iceheartsin

Read More »

Leireiltä vauhtia uuteen arkeen

Iceheartsin toiminnassa tämä kesä lopetetaan aivan kuten vuodesta 1996. Kaikkien joukkueiden lapset pääsevät kasvattajiensa kanssa leirille hakemaan vauhtia lukuvuoden opintoihin. Rytmi palautuu ja on mukavaa

Read More »

Pidetään huolta kesälläkin!

Iceheartsin toiminta on perustettu 1996 huolesta. Lastensuojelulaitoksissa huostaan otetuilla ei ollut ollut harrastuksia elämänsä alkutaipaleella. Syynä oli valitettavan usein perheen vähävaraisuus. Tänä päivänä vähävaraisten lasten

Read More »
Icehearts uutiskirje

Espooseen ja Turkuun uudet Icehearts-joukkueet

Iloisia uutisia Espoon ja Turun alueelle! Toukokuussa Icehearts-yhteisö kasvaa kahdella uudella joukkueella. Yhteistyöpalaverit alueen toimijoiden ja alueen päiväkotien henkilökunnan kanssa joukkueiden kokoamiseksi on hyvässä vauhdissa.

Read More »