Vantaalle kolme uutta Icehearts-joukkuetta

Suomen Icehearts ry ja Vantaan kaupunki ovat tänään solmineet yhteistyösopimuksen kolmen uuden Icehearts-joukkueen aloittamiseksi. Sopimuksen sisältämän joukkuetoiminnan painopisteenä ja tavoitteena on kehittää Vantaan varhaisen tuen ja ehkäisevän työn toimintaedellytyksiä ja palveluvalikkoa Vantaan kaupungin ja Suomen Icehearts ry:n yhteistyönä.

Uusien Icehearts-kasvattajien rekrytointi ja joukkueiden kokoaminen alkaa välittömästi. Vantaalle tullaan perustamaan kaksi poikajoukkuetta ja yksi tyttöjoukkue.

”Iloitsemme suuresti hyvästä yhteistyöstä Vantaan kaupungin kanssa sekä mahdollisuudesta olla enenevässä määrin apuna ja tukena erityistä tukea tarvitseville lapsille ja koko vantaalaiselle yhteisölle.” iloitsi Suomen Icehearts ry:n toiminnanjohtaja Teemu Vartiamäki.

Vantaan uudet joukkueet tulevat toimimaan Korso-Koivukylän alueella. Joukkueiden kokoaminen käynnistyy syksyllä 2017 esikoululaisten ryhmistä ja kasvattajat siirtyvät lasten mukana kouluihin syksyllä 2018. Joukkueen tarkoituksena on toimia, kunnes kaikki sen jäsenet ovat täysikäisiä.

Joukkueiden tueksi perustetaan Vantaan kaupungin ammattilaisista koostuva ohjausryhmä. Ohjausryhmä kootaan monialaisesti ohjaamaan toimintaa ja seuraamaan palvelutarpeiden muutoksia.

DSC01067
Vantaan kaupungin perhepalveluiden johtaja Anna Cantell-Forsbom ja Suomen Icehearts ry:n toiminnanjohtaja Teemu Vartiamäki iloitsevat alkaneesta yhteistyöstä.

Vantaan kaupungin ja Iceheartsin yhteistyö on ollut pitkäjänteistä ja pitkäkestoista. Suomen ensimmäinen Icehearts-joukkue perustettiin Vantaalle jo vuonna 1996. Tällä hetkellä Vantaalla toimii neljä Icehearts-joukkuetta.

”Vantaan kaupungin kokemukset Iceheartsin kanssa tehdystä yhteistyöstä ovat olleet todella positiivisia”, kertoo Anna Cantell-Forsbom muistellen lämpimästi yhteistyötä jo vuosien takaa Hevoshaan koululla. ”Me Vantaalla olemme ylpeitä siitä, että Icehearts on vantaalainen innovaatio ja koemme olevamme Iceheartsin kotikaupunki. Tämä uusi yhteistyön malli kaupungin ja Iceheartsin välillä on upea mahdollisuus kehittää lastensuojelutyötä sosiaalihuoltolain hengessä.”

Yhteistyösopimuksen myötä Vantaan kaupunki on edelläkävijä sote-uudistuksessa luoden yhdessä Icehearts-järjestön kanssa toimivan yhteistyön mallin myös tulevan maakuntahallinnon käyttöön.

Lisätietoja:

Teemu Vartiamäki, Suomen Icehearts ry:n toiminnanjohtaja, email. teemu.vartiamaki@icehearts.fi, puh. 040 592 6122

Anna Cantell-Forsbom, Vantaan kaupunki, Perhepalveluiden johtaja, email. anna.cantell-forsbom@vantaa.fi, puh. 09 839 23640

Teksti ja kuvat: Erika Turunen, Suomen Icehearts ry:n järjestöpäällikkö