Huhtikuun lopulla kahdeksan 7–9.-luokkalaisen Icehearts-pojan retkikunta suuntasi Lappiin ja Hetta-Pallas-reitille. Retkikunnan jäsenet olivat Tampereella ja Vantaalla toimivista Icehearts-joukkueista. Matkan oppaina toimivat Icehearts-kasvattajat Antti Markkanen ja Mikko Sipilä.
Vuoden 2025 retkikunta oli järjestyksessään kolmas Icehearts-retkikunta, joka seikkaili Lapin upeissa maisemissa. Kahden edellisen retkikunnan matka suuntautui käsivarren erämaahan.
Retkikunnan oppailla oli osaamista ja kokemusta luonnossa liikkumisesta. He myös vastasivat ruoka- ja muusta huollosta. Oppaat kertoivat retkikunnan tarkoituksesta ja tavoitteista seuraavasti:
”Meille oppaille luonto ja luontoretkeily on yhteinen intohimo. Halusimme tarjota nuorille unohtumattomia luontokokemuksia ja maistiaisia Lapin lumosta. Toivoimme nuorten retkikunnan jäsenten oppivan matkan aikana, mikä on luonnon ja luontoliikunnan merkitys hyvinvoinnille ja mielenterveydelle.”
Retkikunnan matkaa edelsi huolellinen suunnittelu ja valmistelu. Siihen osallistuivat oppaat ja nuoret yhteistyössä perheiden ja koulujen kanssa. Ennakkoon käytiin läpi tärkeitä kysymyksiä, kuten retkikunnan reittiä ja turvallisuutta.
Retkikunnan jäsenet eivät olleet luontosuhteeltaan keltanokkia, sillä luonnossa liikkumista oli harjoiteltu vuosien varrella useilla päiväretkillä. Kaikilla oli hyviä kokemuksia luonnosta ja luonnossa liikkumisesta.
Matkapäiväkirja
Retkikunta ja oppaat kirjasivat matkan varrella nähtyä ja koettua. Näin syntyi retkikunnan ”matkapäiväkirja”, jossa kuuluu sekä nuorten että oppaiden ääni.
Matkan alku ja ensimmäinen ja toinen matkapäivä:
Ensimmäinen etappi oli pitkä siirtymä Etelä-Suomesta Lappiin ja ensimmäisen yön mökkimajoitukseen. Aika kului kuin siivillä, sillä retkikunnalla riitti mielenkiintoa ja keskusteltavaa. Odotukset olivat korkealla ja pientä jännitystäkin oli ilmassa. Pysähdys syömään Kukkolankosken upeisiin maisemiin nosti tunnelmaa entisestään. Auton takapenkiltä kuului läpi matkan huudahduksia: ”ollaanks me jo Lapissa.”
Kun päästiin perille, kului ensimmäinen ilta seuraavan päivän ruokien valmistelussa ja varusteiden tarkastuksissa. Päivän päätteeksi saunottiin.
Retkikunnan ensimmäinen matkapäivä oli aurinkoinen ja kaunis. Matkaa oli noin 16 kilometriä ja nousua matkan aikana reilusti yli 300 metriä. Taivalta tehtiin suksilla. Varustereput tekivät hieman ruosteisesta hiihtämisestä entistä työläämpää. Ylämäissä puhkuttiin ja hikoiltiin, mutta hyvä yhteishenki ja tsemppaaminen siivittivät matkaa. Taukoja pidettiin tasaisesti, jottei matkanteko käynyt liian raskaaksi. Lounastauko vietettiin Pyhäkeron autiotuvalla, mistä matka jatkui Sioskurun varaustupaan.
Ensimmäisen illan puheenaiheita olivat Lapin maisemien kauneus ja nousujen rasitus. Myös vastaan tulleiden ihmisten ystävällisyys kiinnitti nuorten huomion. Nuoret kommentoivat päivän kokemuksiaan:
”Maanantai oli helposti raskain, mutta samalla kaunein.”
”Raskasta oli mennä mäkeä ylöspäin. Oli tosi raskasta ja vaikeaa.”
”Ensimmäisenä päivänä me hiihdettiin 16 km. Se oli rankkaa, mutta saatiin hyvää ruokaa ja nähtiin kauniita maisemia. Se oli ihanaa.”
Retkikunnan toinen matkapäivä alkoi puurolla, myslillä, marjakeitolla ja leivällä. Edessä oli 12 km reitti, joka oli profiililtaan aavistuksen edellispäivää helpompi. Matka taittui upeaa ylänköä pitkin ja läpi vaikuttavan Rouvikurun. Matkanteon lomassa ihasteltiin maisemia, syötiin maukas lounas ja haaveiltiin illalla odottavasta saunasta. Ennen Hannukurua oli vielä vauhdikkaita alamäkiä. Perille päästiin noin neljän aikoihin, joten ruokailun ja pienen lepohetken jälkeen oli vielä hyvin aikaa pystyttää teltta ja pelailla korttia.
Kolmas ja neljäs matkapäivä:
Kolmas matkapäivä oli välipäivä matkanteosta. Retkikunta nautti kiireettömyydestä. Aamupalalla jaettiin kokemuksia telttayöpymisestä. Päivällä kaivettiin muutamalle halukkaalle nuorelle majoituspaikka lumeen, kannettiin vettä saunaan ja lämmitettiin sauna sekä tehtiin erilaisia puhdetöitä.
Äärimmäisenä kokemuksena oli ulkohuussien huolellinen peseminen. Siitäkin selvittiin huumorilla ja hyvällä yhteishengellä. Oppaat olivat ylpeitä retkikunnasta, joiden reippautta muut retkeilijät kävivät ihastelemassa.
Nuoret muistelivat päivää:
”Tänään oli välipäivä hiihtämisestä. Olen eniten hämmästynyt siitä kuinka mukavia tuvat ovat olleet.”
”Lapis voi chillata saunassa ja täällä on vähän kylmää. Hauskaa on, vaikka sukat tulee märäksi.”
Neljännen päivän aamuna saatiin vastaus retkikuntaa askarruttaneeseen kysymykseen autojen siirrosta Hetasta Pallakselle. Naapurituvan viiden hengen retkiporukka lupasi ajaa autot Pallakselle. Ojensimme heille avaimet ja kiitokseksi annoimme muutaman suklaalevyn. Nuoret olivat ihmeissään: ”annoitteko tosiaan hymyssä suin noiden viedä autot ja palkkioksi vielä suklaata päälle?”
Autojen siirrosta tuli retkikunnan sisäinen vitsi. Asiaa käsiteltiin useissa keskusteluissa ja huumorin keinoin. Autoepisodi oli retkikunnan nuorille jäsenille hyvää oppia ihmisten välisestä luottamuksesta.
Matkaakin neljäntenä päivänä tehtiin. Hiihtoreitti vei Hannukurusta Nammalakuruun. Nuoret saivat valita lyhyemmän ja jyrkkäpiirteisemmän tai pidemmän ja loivapiirteisemmän reitin väliltä, ja molemmille reitille lähtikin joukko hiihtäjiä. Matkanteko pienryhmässä oli oivallinen tilaisuus oppaiden ja nuorten välisiin keskusteluihin. Keskustelujen ja hiihtämisen lomassa nautittiin maisemista ja autettiin kavereita tarpeen mukaan.
Kun päästiin perille Nammalakuruun, oli edessä veden nouto ja tuvan lämmittäminen sekä huoltotoimia. Teltta laitettiin pystyyn ja muutamalle halukkaalle tehtiin taas nukkumapaikat taivasalle. Välillä käytiin laskemassa alas lähitunturin vauhdikasta laskua.
Nuoret kommentoivat päivää:
”Torstai oli pisin hiihtopäivä, mutta ei läheskään yhtä raskas kuin maanantai. Hiihdettiin noin 21 kilometriä Hannukurulta Nammalakurulle, jossa oli äärimmäisen hienot maisemat.”
”Se matka, kun me oltiin tulossa sieltä yhelt mökilt Nammalakuruun, oli bangeri. Me mentiin tunturin päältä ja ne näköalat olivat niin kauniita, että mun oli pakko napata pari kuvaa niistä.”
Viides ja kuudes matkapäivä:
Viides päivä vietettiin Nammalakurussa, joka on tunturien ympäröimä ja edessä kohoavat jylhät Pallastunturien huiput. Päivä kului korttiturnauksen, kävelyretken, siivouksen ja ruokailun merkeissä. Söimme taas hyvää ruokaa. Illan kruunasi iso kasa lättyjä, hilloa ja kermaa. Illan päätteeksi juteltiin kokemuksista ja valmistauduttiin seuraavaan päivään.
Retkikunnan viimeisenä aamuna herättiin varhain. Oppaat valmistivat päivän eväät ja retkikunnan jäsenet pakkasivat varusteet. Edessä oli noin 15 kilometrin hiihtomatka. Aamutoimien jälkeen lyötiin sukset jalkaan ja matka kohti Pallasta alkoi.
Hiihtäminen sujui hyvin ja vauhdikkaasti. Nuorilla oli lupa hiihdellä omaa vauhtiaan ja puolen tunnin välein kokoonnuttiin yhteen. Nuoret tervehtivät iloisesti vastaantulevia hiihtäjiä ja tunnelma oli muutenkin leppoisa. Kun päästiin Pallastunturille, jaettiin useampi ylävitonen ja halaus. Me teimme sen yhdessä!
”Tässä ei ole mitään sanottavaa, koska olen niin kiitollinen, että otitte minut mukaan Lappiin. Kiitos.”
Järjestyksessään kolmas Icehearts-retkikunta Lappiin oli menestys. Matka tarjosi nuorille ikimuistoisia kokemuksia ja mieleenpainuvia maisemia. Kasvatuksellisesti retkikunta oli elämyspedagogiikkaa parhaimmillaan. Matka oli kokonaisvaltainen kokemus, joka antoi paljon eväitä oppimiseen ja ihmisenä kasvamiseen. Se vahvisti nuorten suhdetta luontoon.
Matkalla nuoret oppivat, että pienellä fyysisellä ponnistelulla tavoittaa paikkoja ja kokemuksia, jotka kotoa käsin vaikuttavat saavuttamattomilta. Nuoret oppivat paljon muiden auttamisesta, yhdessä tekemisestä ja muiden kannustamisesta. Ikimuistoisia elämyksiä olivat yöt ulkona, porojen näkeminen ja jylhät tunturimaisemat.
Tärkeintä oli yhdessä vietetty aika. Se oli vedet silmässä nauramista, itsensä voittamista, auttamista ja kiittämistä – hetkessä elämistä.
Nuoret tiivistivät kokemuksiin seuraavasti:
”Matkan varrella tuli hyviä muistoja Lapin luonnosta. Sai nauttia erämaan hienoista maisemista. Näki poroja ja pääsi kokemaan Lapin hiljaisuuden. Reissu antoi kokemusta ja jäi hyvä fiilis.”
”Leirillä oli mukavia ihmisiä. Leirillä oli kivaa pelailla korttipelejä. Hassuin juttu oli, kun pesin toisen pojan kanssa huussien renkaat. Leirillä ärsyttävintä oli se, että akku loppu.”
”Hauskaa porukkaa. Kiitän enemmän suihkua kotona. En pärjää ilman nettiä pitkään.”
”Kivaa oli, kun me hiihdettiin. Se oli tosi kivaa ja raskasta. Hienoja maisemia ja otin tosi paljon kuvia ja videoita.”
”Lauantaina hiihdettiin Pallakselle noin 15 kilometriä. Matka tuntui todella lyhyeltä ja todella nopealta. Lopulta lähdettiin autolla takaisin etelään. Parasta oli Nammalakurun äärimmäisen hienot maisemat.”
”Oli hauskat päivät Lapissa. Opin uusia pelejä ja tein iteleni kuopan, missä nukuin. Oli hauska mennä tunturin yläpäällä. Mutta ne jäi nyt muistoon, tulee ikävä.”
”Tämä leiri on ollut kiva ja rasittava. Kivoin asia on ollut maisemat ja huonoin ollut hiihtomatkat. Ja toivoisin, että oisin nähnyt revontulia. Lappi on ollut kiva paikka, mutta tosi kylmä ja viileä. Tykkään myös, että täällä voi juoda joesta vettä.”
