12-vuotta Icehearts-polkua kuljettuna

Oli vuosi 2003 kun kokosimme Icehearts-joukkueeni Siltamäki/Suutarila alueelta yhdessä alueen päiväkotien kanssa. Ville ja Ilkka Turkka olivat kertomassa Iceheartsista lastentarhaopettajille ja päiväkotien johtajille. Ryhmä oli kasassa alta aikayksikön. Icehearts-taival alkoi kymmenen pojan kanssa ja aloimme heti ensimmäisestä päivästä lähtien pelata jalkapalloa Siltamäen piskuisella hiekkakentällä päiväkodin vieressä. Helsingin kaupunki palkkasi minut päiväkodin lastentarhaopettajaksi niin sain tavata eskari Icehearts -poikia jokaisena päivänä.

Icehearts-taival jatkui Siltamäen ala-asteelle ja siellä verkostojen luominen vei jonkin aikaa sillä olihan kyseessä Helsingin ensimmäinen Icehearts-joukkue. Ala-asteella työni painottui koulutyöhön ja  ltapäivätoimintaan poikien kanssa. Joukkueeni alkoi pelata piirisarjaa ja alkuun hävisimme melkein kaikki pelit. Joukkueessa oli kuitenkin ainesta ja jo neljännellä luokalla pojat tulivat kolmanneksi Kontu- turnauksessa. Voi niitä lasten ilmeitä, kun he huomasivatkin pärjäävänsä.

Joukkueen koko kasvoi ala-asteen aikana yli 20 poikaan. Pojista osalla oli paljon ongelmia motivoitumisen kanssa ja saimmekin kuudennen luokan suoritettua muutamien kanssa henkilökohtaisessa opetuksessa ja osan kanssa palkitsemismenetelmällä. Laitoin kaikkien luokkien seinälle tarrataulut Iceheartsin-pojille ja hyvästä päivästä tuli aina tarra omaan sarakkeeseen. Lukukauden päätyttyä menimme kaikkien kanssa Linnanmäelle palkinnoksi ala-asteen suorittamisesta. Yksi poika ei saanut tarratauluunsa juuri ollenkaan merkintöjä, mutta teimme kaikki hänen rästitehtävänsä kesäkuun aikana ja menimme sitten kahdestaan palkintoreissulle.

Yläasteella suurin osa pojista meni Suutarilan kouluun ja otin asemapaikaksi kyseisen koulun. Tarpeen tullen kävin myös muilla kouluilla. Icehearts oli myös yläastemaailmassa uusi juttu ja huomasinkin kohta, että olin pitämässä tunteja vain Icehearts-pojille, kun heidät aina heitettiin luokasta pois.

Joukkueeseeni otin myös kuusi uutta poikaa, koska heistä oli koululla suuri huoli. Ryhmän koko oli jo 30 poikaa. Rukkasimme koulun kanssa
vähän luokkajakoja ja rytmitimme uudelleen aikataulujani, koska koin kasvattajana totaalisen loppuunpalamisen, joka johtui toki myös siviilielämän
haasteista. Saimme yläasteen lävitse ja melkein kaikilla Icehearts-pojista oli suuria ongelmia ruotsinkielen kanssa päästäkseen luokalta. Hoidimme
ruotsin kielen muutaman pojan kanssa yksilöopetuksella ja näin ollen he saivat yläasteen päästötodistuksen.

Jatko-opiskeluiden suhteen osalla pojista oli sen verran huono päästötodistus, että yhteishaussa ei auennut yhtäkään opiskelupaikkaa.
Kuin luojan lykkynä Suomen Iceheartsin hallituksessa istuu Anne Vuorinen, joka vastaa Keudan oppisopimuskeskuksen toiminnoista. Saimme näin
pilottihankkeena muodostettua tuetun oppisopimuspolun opiskelupaikkaa vaille jääneille Icehearts-pojille. Työpaikkojen hankinta oli hankalin tehtävä
ja otimmekin omaan organisaatioomme muutaman Iceheartsilaisen opiskelemaan Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi. Muut Iceheartsilaiset
saimme oppisopimukseen kumppanuusorganisaatioihimme. Näin ollen kukaan -97 joukkueestani ei jäänyt koulupudokkaaksi.

Mukava lisä Icehearts-toimintaan on ollut poikien tekemät EU-hankkeet. Viimeisen kolmen vuoden aikana pojat ovat päässeet käymään Englannissa,
Irlannissa, Sloveniassa, Italiassa ja Ruotsissa. On ollut ilo nähdä nuorten kiiluvat ja innostuneet silmät ja jotkut nuoret eivät olleet ikinä käyneet Suomen rajojen ulkopuolella.

Matka on ollut pitkä ja kasvattava. Taival on kasvattanut Icehearts-lapsia ja myös itseäni ihmisenä. Matka on kuitenkin ollut niin pitkä, että ystävyytemme on löytänyt pysyvän tilan jokaisen sydämessä. Jääsydämen polku, jonka olemme poikien kanssa kulkeneet, ei onneksi lopu 12 vuoteen, mutta siivet omalle itsenäistymiselle ja hyvälle elämälle on pystytty rakentamaan yhdessä perheiden kanssa.

Olen ollut kiitollisessa asemassa ja olen sitä myös edelleen kun saan olla osa Icehearts-yhteisöä. Suuri kiitos kaikesta kuuluu kotijoukoilleni
eli vaimolleni Kristiinalle ja pojalleni Leeville, kun olette jaksaneet katsoa aviomiestä ja isää Icehearts-polun aikana kun matkan varrelle on osunut
niin isoja ylämäkiä kuin alamäkiäkin. Olen paljosta velkaa elämälle kun olen saanut kokea Icehearts-polun, koska olen kasvanut ihmisenä jättikokoisin askelin.

Kunnioittaen ja kiitollisin mielin
Vellu Kilpala