Nyt julkaistava historiakatsaus ”Yhdessä ja suurella sydämellä” käsittelee Icehearts-toiminnan keskusjärjestönä vuodesta 2013 toimineen Suomen Icehearts ry:n historiaa ja vaiheita. Yleistajuisessa esityksessä kuvataan järjestön hallinnon rakentumista ja ammattimaistumista sekä organisaation ajattelun kehittymistä. Vuosikymmenessä lämminhenkisestä ja sympaattisesta ”nyrkkipajasta” kehittyi ammattimainen, lämminhenkinen ja sympaattinen keskusjärjestö.
Vuonna 2024 Iceheartsissa tunnistettiin, ettei toiminnasta aiemmin kirjoitettu tarina ole ajantasainen. Edellinen Iceheartsista kertova historiaesitys julkaistiin vuonna 2014. Siinä käsiteltiin toiminnan alkutaivalta, Iceheartsin perustamista, perustajia ja kasvatustyön sisältöjen kehittymistä. Sen sijaan hallinnon, johtamisen, kehittämisen, tutkimuksen ja kansainvälistymisen rooli jäi vähäiseksi. Oli ilmeistä, että Iceheartsin tarinaa piti päivittää ja kirkastaa.
Yhdessä ja suurella sydämellä on askel Iceheartsin tarinan ajantasaistamisessa. Asiakirja-aineistoihin ja haastatteluihin perustavasta julkaisusta käy ilmi, että kestävien hallintorakenteiden ja -käytäntöjen rakentaminen oli suoranainen ehto sille, että Icehearts-toiminta pystyi laajenemaan ja lunastamaan paikkansa suomalaisen ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön hyvänä käytäntönä. Vuosikymmenen aikana muun muassa luotiin hallintoon hyvät ja läpinäkyvät käytännöt, rakennettiin vahva tutkimusyhteistyö THL:n kanssa, edistettiin kansainvälistä yhteistyötä, kehitettiin hallinnon ja kasvattajien ammatillista osaamista, vahvistettiin vastuullisuutta, mallinnettiin toimintaa ja luotiin kasvatustyöhön seurantamenetelmiä.
Suomen Icehearts ry:n ensimmäinen vuosikymmen oli tapahtumarikas. Siihen mahtui suuri määrä onnistumisia ja epäonnistumisia, voittoja ja tappiota, kriisejä ja vähän sattumaakin. Läpi matkan ammattimaistumista ja kehitystä sävytti kova halua auttaa tukea tarvitsevia lapsia. Slogan ”olemme olemassa, jotta yksikään lapsi ei jää yksin” ei haalistunut missään vaiheessa.
Oheisella videolla historiakatsauksen kirjoittanut Suomen Icehearts ry:n erityisasiantuntija Mikko Salasuo esittelee julkaisua ja kertoo Suomen Icehearts ry:n vaiheista.