Icehearts on varhaisen tuen toimintamalli lapsen hyväksi sekä sosiaalityön, koulun ja vapaa-ajan tueksi. Icehearts on innovatiivinen toimintamalli, jonka työväline on joukkueurheilu. Jokainen joukkue on 12 vuotta kestävä yhteinen matka – lapsuudesta aikuisuuden kynnykselle.
Iceheartsin toiminnan tarkoituksena on ennaltaehkäistä syrjäytymistä, edistää lasten sosiaalisia taitoja, tuoda syrjäytymisvaarassa oleville lapsille pitkäkestoinen ja turvallinen aikuisen läsnäolo läpi kasvun nivelvaiheiden sekä edistää joukkueen lasten kokonaisvaltaista hyvinvointia mm. joukkueurheilun avulla. Mallia toteutetaan poikkihallinnollisesti yhdessä sosiaali- ja sivistystoimen ammattilaisten kanssa. Icehearts-kasvattajan työ koostuu mm. koulutyöstä, joukkuetyöstä, tukityöstä ja perhetyöstä.
Icehearts harjoittaa toimintaansa käytännössä perustamalla Icehearts-joukkueita, jotka tukevat niihin valittujen lasten kasvamista. Icehearts tukee kunnan peruspalveluita ja toteuttaa vaihtoehtoista mallia syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten hyväksi.
Tampereen Icehearts-toiminta laajenee
Tampereella on ollut Icehearts-toimintaa jo vuodesta 2014. Tällä hetkellä Tampereella toimii kahdeksan Icehearts-joukkuetta. Joukkueet sijaitsevat Tesoman, Hervannan ja Annala-Kaukajärven alueella.
Tampereen kaupungin avustuksella Icehearts-toiminta laajenee ja Tampereelle perustetaan kolme uutta Icehearts-joukkuetta, kaksi pojille ja yksi tytöille. Joukkueet tulevat toimimaan Tesoman ja Hervannan alueella. Joukkueita aletaan kokoamaan kevään aikana.
Rekry on auki
Etsimme tiimiimme innostuneita ja sitoutuneita kasvattajia. Painotamme valinnassamme erityisen lapsilähtöistä ja itsenäistä työotetta, hyvää asennetta, tiimityötaitoja ja pitkäjänteisyyttä. Sosiaali- ja kasvatusalan koulutus ja alan työkokemus katsotaan eduksi.
Työ alkaa sopimuksen mukaan. Paikat täytetään sopivien henkilöiden löydyttyä.
Työhakemukset 15.2.2021 mennessä liitteineen osoitteeseen: rekry@icehearts.fi. Liitäthän mukaan myös ansioluettelosi. Kirjoita otsikkokenttään Kasvattaja Tampere
Lisätietoja:
Jani Söderling
Tampereen alueen tiimimentori
jani.soderling@icehearts.fi
040 577 8719
Puhelintiedustelut to 28.1. klo 12-16, pe 29.1. klo 12-16 & to 4.2. klo 12-16