Pitkäjänteinen kumppanuus Iceheartsin hyvän kasvun tukena

Vantaan Hevoshaan koulu vuonna 2009. Istumme erityisopettajan luokkahuoneessa uuden tuttavuutemme, asianajaja Lasse Laaksosen kanssa keskustellen yhdistyslakiin liittyvistä kysymyksistämme. Kiitollisina iloitsimme alkaneesta yhteistyöstä, jota todella tarvitsimme kehittyvänä järjestötoimijana. Icehearts-joukkueita oli tuolloin 5 yhteensä kolmella eri paikkakunnalla.

Borenius Asianajotoimisto Oy:n (jäljempänä Borenius) toimitilat keväällä 2022. Istumme yhdessä Liisa Laitisen, Anni Salon ja Lasse Laaksosen kanssa keskustellen organisaation kasvuun, toiminnan laajentumiseen ja mahdolliseen kansainvälistymiseen liittyvistä juridisista kysymyksistä. Nyt Icehearts-joukkueita on 63 kappaletta yhteensä 14 eri paikkakunnalla. Jo 10 joukkuetta on elänyt vaikuttavasti läpi 12 vuoden yhteisen Icehearts-taipaleensa. Mieleni valtaa sama kiitollinen iloisuus kuin yli vuosikymmen sitten Hevoshaan koululla. Tunnetta vahvistaa kaikki ne lukuisat kysymykset, pohtivat keskustelut ja yhteiset kehitystyöt, joita mahtuu tuohon Icehearts-joukkueen reilun elinkaaren mittaiselle yhteiselle matkalle.

Borenius Toimisto 2 735x1024
Yhteistyötapaaminen Borenius Asianajotoimisto Oy:n kanssa keväällä 2022. Tapaamisessa mukana Boreniukselta Liisa Laitinen, Anni Salo ja Lasse Laaksonen sekä Iceheartsilta Teemu Vartiamäki, Miika Niemelä ja Anu Lehto.

Samalla tavalla kuin lapsen kasvu hyvinvointia ympärilleen tuottavaksi aikuiseksi, vaatii organisaation kasvu hyvinvoivaksi, vakaaksi ja ammatilliseksi toimijaksi ja työpaikaksi paljon hiljaista ja usein näkymätöntä hallinnollista taustatyötä, johon on turvallista nojata, kun maailma ympärillä esittää vaikeita kysymyksiä. Oli kyse sitten yhdistyksen säännöistä, toiminnan valtakunnallisesta organisoitumisesta, henkilöstöhallinnon ohjeistuksista, tavaramerkkisuojauksesta, tietosuoja-asioista tai sopimusteknisistä kysymyksistä, olemme voineet kääntyä Boreniuksen asiantuntemuksen puoleen. Kysymys kuin kysymys, meidät on aina kohdattu ystävällisesti, ymmärtäen ja apua tarjoten. Pitkäjänteisyys ja molemmin puolinen tuntemus on mahdollistanut sen, että olemme voineet rakentaa asioita edellisten päälle, parantaen ja yhdessä kehittäen, tehden Icehearts-toiminnalle vankempaa ja parempaa perustaa pala palalta. Se on luonut organisaatiollemme vahvan pohjan, johon perustaen olemme onnistuneet toimimaan vaikuttavasti ja luomaan työpaikan, jossa ihmiset voivat hyvin. Olemme onnistuneet rakentamaan Iceheartsista myös ammatillisesti vakaan ja vahvan järjestökumppanin, jonka kanssa esimerkiksi kuntien ja muiden yhteistyötahojen on hyvä toimia ja tehdä yhdessä vaikuttavaa lastensuojelutyötä.

Näin keskikesän kynnyksellä haluan lämpimästi kiittää Boreniusta, heidän henkilöstöään hyvyydestä, luottamuksesta ja välittämisestä Iceheartsia kohtaan. Meille on ollut suuri etuoikeus saada olla Boreniuksen pitkäaikainen pro bono -kumppani. Toivomme, että yhteinen matkamme jatkuu pitkälle tulevaisuuteen, ilolla ja ylpeydellä.

 

Kirjoittanut: Teemu Vartiamäki

www.borenius.com

Borenius Logo

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest