Lahteen kolmas Icehearts-joukkue

Icehearts-toiminta laajenee Lahdessa keväällä 2018, kun Liipolaan perustetaan uusi Icehearts-ryhmä.

“Lahdessa toimii entuudestaan kaksi ryhmää ja kaupungin kokemukset yhteistyöstä Iceheartsin kanssa ovat hyvät”, kertoo opetus- ja kasvatusjohtaja Lassi Kilponen. “Kolmannen ryhmän perustamisesta on käyty suunnitelmallista keskustelua jo parin vuoden ajan ja nyt se on taloudellisesti mahdollista.”

Lahdessa Iceheartsin toiminta rahoitetaan sivistyksen palvelualueelta ja Icehearts toimiikin tiiviissä yhteistyössä koulun ja kasvatuksen tukena. Lahti on toimissaan sitoutunut viemään ja kehittämään toimintamallia eteenpäin. Yhteistyön tavoitteena on tukea kunnan peruspalveluita ja hankkia osittain vaihtoehtoinen malli tukemaan syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja nuoria.

Lahden Icehearts ry:n puheenjohtaja, kansanedustaja Mika Kari (sd) iloitsee toiminnan laajentumisesta kotikaupungissaan: “Iceheartsin pitkäjänteinen ja kokonaisvaltainen toiminta on vaikuttavaa ja tuo hyvän, kohdennetun lisän peruspalveluiden tueksi.”

Rekry on auki!

Etsimme Lahteen uutta kasvattajaa. Painotamme valinnassamme erityisen lapsilähtöistä ja itsenäistä työotetta, hyvää asennetta, tiimityötaitoja ja pitkäjänteisyyttä. Sosiaali- ja kasvatusalan koulutus ja työkokemus katsotaan eduksi.

Työ alkaa sopimuksen mukaan. Paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä.

Työhakemukset 16.3.2018 mennessä liitteineen osoitteeseen: rekry@icehearts.fi

Lisätietoja:

Miika Niemelä
Koulutuspäällikkö
Suomen Icehearts ry
puh: 0400 419 166
miika.niemela@icehearts.fi

Puhelintiedustelut pe 2.3 klo 13-15 ja ma 5.3. klo 13-15 välisenä aikana.

Icehearts on pojille ja tytöille suunnattu varhaisen puuttumisen innovatiivinen toimintamalli. Se on pitkäkestoista ja ammatillista kasvun tukea lapsille ja heidän perheilleen, jotka ovat tuen tarpeessa. Yksi ammatillisin perustein valittu joukkue toimii 12 vuoden ajan. Joukkuetta ohjaa kasvattaja, jolla on ammatilliset pätevyydet joukkueen johtamiseen. Lisätietoa Icehearts-toiminnasta: www.icehearts.fi