Keravan kaupunki ja Suomen Icehearts ry ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen Icehearts-toiminnan laajentamisesta Keravalla. Keravan ensimmäinen Icehearts-joukkue aloitti toimintansa Keravan Ahjossa vuonna 2018 kasvattaja Tuomas Törhösen johdolla ja nyt toimintaa laajennetaan toisella Icehearts-joukkueella. Toisen Icehearts-joukkueen kasvattajaksi valittiin Jarmo Kuusimaa ja joukkuetta on alettu kokoamaan esikouluikäisistä pojista Keravanjoen, Jaakkolan, Lapilan ja Alikeravan alueella.
Jarmo Kuusimaa kasvattajaksi
Kuusimaa on keravalainen, alun perin Torniosta kotoisin oleva nuorisotyön ammattilainen, joka on tehnyt pitkän uran nuorten parissa eri puolilla Suomea. Vahvin kokemus Kuusimaalla on nuoriso-ohjaajana toimimisesta ja löytyy häneltä kokemusta myös perheryhmäkodin ohjaamisesta maahanmuuttajanuorten parissa. Koulutukseltaan hän on yhteisöpedagogi.
Olen odottanut tätä päivää kuin kuuta nousevaa! Tunnen entuudestaan muutamia Icehearts-kasvattajia, joten tiedän, että tässä on hyvä tuki ja järjestön apu, jolla lähteä tekemään hyvää, pitkäjänteistä työtä lasten kanssa.
Kuusimaa on innoissaan tulevasta Icehearts-kasvattajaurastaan. ”Olen odottanut tätä päivää kuin kuuta nousevaa! Tunnen entuudestaan muutamia Icehearts-kasvattajia, joten tiedän, että tässä on hyvä tuki ja järjestön apu, jolla lähteä tekemään hyvää, pitkäjänteistä työtä lasten kanssa.” kertoo Kuusimaa tunnelmistaan ensimmäisenä työpäivänään.
Tämän kevään hän viettää tutustuessaan toiminta-alueen eskareihin ja lapsiin sekä Tuomas Törhösen Icehearts-joukkueen mukana. Syksyllä 2020 alkaa oman joukkueen virallinen toiminta.
Miksi Icehearts-kasvattajaksi?
Pitkään nuorisotaloilla teini-ikäisten kanssa työskennelleenä Kuusimaa kertoo kohdanneensa usein nuoria, joilla saattoi olla vaikeitakin haasteita elämässään. Kuusimaasta on nyt mahtavaa, että hän pääsee vaikuttamaan lasten elämään ja kehitykseen heti ensimmäisestä luokasta lähtien, aina aikuisuuteen asti. Hän on kasvattajana kärsivällinen, helposti lähestyttävä ja hyvä lasten kanssa.
Matka, jonka kuljet, on tärkeämpi kuin päämäärä.
Kun puhutaan seuraavasta 12 vuodesta, Kuusimaa haluaa siteerata Fintelligensin Määränpää – kappaletta: ”Matka, jonka kuljet, on tärkeämpi kuin päämäärä.” Kuusimaa kertoo, että jos pystyy helpottamaan yhdenkään lapsen matkaa kohti aikuisuutta ja tarjoamaan sellaiset eväät elämään, jolla pärjää pitkälle, on hän saavuttanut tavoitteensa Icehearts-kasvattajana.
Kuusimaa on Icehearts-tyylin mukaisesti myös urheilun ystävä. Hänen vapaa-aikaansa kuuluu isosti pesäpallo, sillä lasten pesäpalloharrastukset ja Keravan pesäpallojunioireiden puheenjohtajana toimiminen vie aikansa. Mahdollinen urheilulaji omalle Icehearts-joukkueelle on kuitenkin vielä pimennossa, sillä se lähtee lasten omasta kiinnostuksesta: ”Kunhan on mahdollisuus kokeilla eri lajeja ja on kivaa!” vastaa Kuusimaa.
Toivotamme Jarmon lämpimästi mukaan Iceheartsiin!
Jarmon ja muiden Icehearts-kasvattajien yhteystiedot löydät täältä.