Kiitos vuosi 2023! Olit monin tavoin hieno ja historiallinen. Päällimmäisenä on ilo jokaisesta 69 joukkueesta, jossa saamme työskennellä jo yli 1000 lapsen ja perheen kanssa. Toimintamme kasvoi tänä vuonna kymmenellä uudella joukkueella. Uudistuimme myös rakenteellisesti, kun alueelliset tiimimentorit aloittivat esihenkilöinä alueidensa joukkueiden ja kasvattajien työn tukena.
Historiallisen vuodesta 2023 tekee se, että keväällä alkoi mittava Euroopan komission rahoittama Icehearts Europe -hanke, jonka kautta saamme kertoa kokemuksistamme ja viedä Iceheartsin hyviä käytäntöjä Eurooppaan. Samalla opimme itse valtavasti.
Vuosi 2023 on ollut myös ammatillisen kehittymisen vuosi, josta merkittävimpänä nostona voi mainita Iceheartsin oman verkko-oppimisympäristön käyttöönoton. Se palvelee henkilöstön perehdyttämistä ja mahdollistaa jatkuvan oppimisen. Skhole-verkko-oppimisympäristö tarjoaa alustan henkilökohtaisille osaamis- ja oppimispoluille sekä mahdollistaa ammatillisen kehittymisen osana arkityötä. Arvojamme kunnioittaen verkko-oppimisympäristömme koulutuksellinen anti avattiin lapsen oikeudet 365 koulutuskokonaisuudella.
Keväällä 2023 uudistimme Icehearts-logon. Uusi logo vahvistaa ajatusta, että laji tai menestys ei ole oleellista. Tärkeintä on yhteisö, välittäminen, kohtaaminen ja osallisuus. Ne saavat sydämet sulamaan, vahvistumaan ja luomaan hyvinvointia ympärilleen. Sitä yhteiskuntamme tarvitsee, ja sitä varten Icehearts on olemassa.
Hienon vuoden kruunasi marraskuussa julkaistu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Hyte-arviointiraportti, jossa Icehearts-toimintamalli arvioitiin erinomaiseksi. Erityisen ilahtunut ja kiitollinen olen siitä, että arviointi nosti toiminnan etiikan ja lapsen oikeudet seikaksi, joka näkyy vahvasti kaikessa Icehearts-toiminnassa. Näin toiminnan arvopohja on perustamisesta lähtien ajateltu, ja tätä sen tulee jatkossakin olla.
Kiitos arvon tukijat, kannustajat ja hyvän työmme mahdollistajat. Kiitos henkilöstö, sidosryhmät ja lukuisat vapaaehtoiset hallituksissa ja tukijoukoissa. Haluan omastani ja koko Iceheartsin puolesta lämpimästi kiittää ja toivottaa mitä parhainta joulua ja iloa uuteen vuoteen!
– Toiminnanjohtaja Teemu