Iceheartsissa voidaan ja jaksetaan edelleen hyvin

Joka vuosi Icehearts-organisaatiossa tehdään henkilöstökysely. Se lähetetään kaikille kokopäivätyötä tekeville työntekijöille. Tänä vuonna se tarkoitti 72 henkilöä, joista 69 vastasi kyselyyn. Vastausprosentti oli siis jälleen erinomaisella tasolla. 

Icehearts on kasvanut viime vuosina voimakkaasti. Jos vertaamme vaikkapa vuoteen 2017, on henkilöstömäärä tuplaantunut. Tällä hetkellä työsuhteessa on hieman yli 100 henkilöä. Määrä on melkoinen ja allekirjoittaneen näkökulmasta aivan uskomaton ihme. 

Kun henkilöstömäärä kasvaa, aiheuttaa se väistämättä myös haasteita työhyvinvoinnin ja työmotivaation ylläpitämisessä. Tämä koskee niin yksilötasoa, työn organisointia, olosuhteita kuin tukitoimien järjestämistä.

Henkilöstökyselyn vastauksia ja tuloksia odottaa aina vähän kuin joululahjoja. Ei oikein tiedä, mitä saa, ja toivoo, että tulisi jotain mieluista ja hyvää mieltä tuottavaa. Samalla vähän jännittää, jos tulee pehmeä paketti ja paha mieli.  

Tämän vuoden tulokset saivat taas aikaan syvän kiitollisuuden tunteen. Elämme epävarmaa ja erityistä aikaa, jolloin huolet ja haasteet voivat peittää alleen ilon ja onnistumisen tunteet. Silti Iceheartsin väki kokee, mitä suurimmissa määrin, työn erittäin merkitykselliseksi. Suuria motivaation lähteitä ovat lapset ja työkaverit. Meidän on syytä olla toisistamme todella ylpeitä. Voimme myös olla kiitollisia, sillä olemme yhdessä luoneet viihtyisän työympäristön ja hyvän yhteishengen. Kaikki saavat olla omanlaisiaan ja sellaisia kuin haluavat.

OIKEA FAKTABOKSI
Iceheartsin henkilöstökyselyn tulokset 2022.

Samalla tiedostamme, että hyvinvointi vaatii tekoja ja jatkuvaa huolenpitoa. Meidän on tunnistettava kuormittavat tekijät ja tarjottava niihin räätälöityä tukea. Samoin meidän pitää olla valmiita tarkastelemaan toimintaa kriittisesti ja kuulemaan myös huonoista kokemuksista. Usein ne opettavat meitä eniten. Meille ei riitä, että suuri osa voi hyvin ja jaksaa, vaan pitää pyrkiä siihen, että kaikki voivat hyvin. Icehearts-työsuhde on erityislaatuinen sen pitkäkestoisuuden takia. Siksi olemme kuluneena vuonna pohtineet syvällisesti elementtejä, jotka auttavat jaksamaan ja motivoimaan. Tarvitsemme matkan varrelle pysäkkejä, joilla voi viivähtää ja katsoa peruutuspeiliin. Samalla suunnaten katse eteenpäin: Mitä olen tehnyt hyvin ja missä onnistunut. Mitä taas tarvitsen, että jaksan ja osaan jatkaa eteenpäin?

Olen työskennellyt Iceheartsissa vuodesta 2001. Tunnen edelleen syvää iloa kaikista työkavereista ja siitä, että työn ydin on säilynyt. Iceheartissa tärkeintä on se, että keskiössä on lapsi. Lapsi, jonka vierellä kulkee luotettava aikuinen, joka ei häivy, vaikka kasvaminen tekeekin joskus kipeää. 

Lisätietoja:
Miika Niemelä
koulutuspäällikkö
0400 419 166
miika.niemela@icehearts.fi