Icehearts on valittu vuoden positiivisimmaksi yhteisöksi. Tunnustus julkistettiin Hotelli Presidentissä maanantaina 3.9. Palkinnon myönsi Positiivarit raati.
“Raati halusi myöntää Positiivisin yhteisö palkinnon pitkäjänteiselle toiminnalle, jossa mukana olevien aikuisten jokapäiväinen asenne on toiminnan tärkein työkalu.” kertoi raadin puheenjohtaja Riitta Saarikangas.
Raati halusi myöntää Positiivisin yhteisö palkinnon pitkäjänteiselle toiminnalle, jossa mukana olevien aikuisten jokapäiväinen asenne on toiminnan tärkein työkalu.
Palkintoa vastaanottamassa oli suuri joukko Icehearts-toiminnassa mukana olevia lapsia ja nuoria sekä työntekijöitä.
Suomen Icehearts ry:n toiminnanjohtaja Teemu Vartiamäki kiitti raatia arvokkaasta tunnustuksesta ja hyvyydestä: “Tämä on iso kiitos jokaiselle kasvattajalle ja joukkueelle. Tärkein tehtävämme on joka päivä opetella kohtaamaan, näkemään ja kuulemaan lapsi. Läsnäolon kautta voimme yhdessä sanoittaa ja rakentaa elämäntarinoita, joissa on valoa, mahdollisuuksia ja iloa.”
Läsnäolon kautta voimme yhdessä sanoittaa ja rakentaa elämäntarinoita, joissa on valoa, mahdollisuuksia ja iloa.
Icehearts on tehnyt suunnitelmallista työtä sen eteen, että mielikuva ennaltaehkäisevästä lastensuojelutyöstä muuttuisi positiivisempaan suuntaan. Haluamme tuoda esiin vahvuuksia, onnistumisia ja iloa vaikeidenkin asioiden keskellä. Tämä tunnustus on kunnianosoitus koko alalle!
Juhlallisuuksissa jaettiin palkinto Vuoden Positiivisimmalle Suomalaiselle 2018 Mikko “Peltsi” Peltolalle. Onnea Peltsi koko Icehearts-yhteisön puolesta!
Vuoden Positiivisin Suomalainen on valittu vuodesta 1993 lähtien ja palkinto myönnettiin tänä vuonna 26. kerran! Positiivarit Oy ja Suomen Nuorkauppakamarit ry jakavat kunniamaininnan yhteistyössä vuosittain. Idean isä on yrittäjä ja luennoitsija Juhani Töytäri. Valinnan tarkoituksena on korostaa myönteisyyttä ja palkita onnistumisia, ja näin vaikuttaa myönteisesti ympäröivään yhteiskuntaan.
Teksti: Erika Turunen
Kuvat: www.positiivarit.fi