Kevään Kasvattajapäivät järjestettiin 28.-29.5.2026 Eerikkilän urheiluopistolla. Kasvattajapäivien kolme pääteemaa olivat ratkaisukeskeisyys, viiden kasvattajan 12-vuotisen matkan päättyminen sekä Icehearts-toiminnan 30-vuotisjuhla. Eerikkilään kokoontui Iceheartsin henkilöstö, hallituksen jäseniä, alumnikasvattajia ja Icehearts-toiminnan perustajat Ville ja Ilkka Turkka. Kaikkiaan mukana oli lähes 80 Iceheartsille läheistä henkilöä.
Ensin työt ja sitten huvit. Kasvattajapäivät alkoivat työnohjaaja ja psykoterapeutti Petteri Salosen luennolla ratkaisukeskeisyydestä. Luento tarjosi sekä teoriaa että käytännön harjoituksia. Käytännönläheisyys sai kasvattajilta paljon kiitosta. Työasiat jatkuivat myös perjantaina, jolloin kuultiin tuhti paketti organisaation ajankohtaisia asioita, käytäntöjä ja tulevaisuusnäkymiä. Tänä vuonna virallinen osuus oli hieman tavallista lyhyempi, sillä juhlaan oli paljon aihetta.


Yksi torstain monesta kohokohdasta oli Lupaus-gaala. Kyseessä on jokavuotinen traditio, jossa juhlistetaan 12-vuotisen kasvatusmatkansa päättäviä kasvattajia. Tänä vuonna lavalla olikin ruuhkaa, sillä heinäkuussa päätökseen tulee kaikkiaan 5 Icehearts-joukkuetta. Juhlinnan kohteina olivat Karo Koivunen ja Riku Peltola Espoosta, Jarno Tuunainen Riihimäeltä sekä Ville Hotakainen ja Petri Pätiälä Tampereelta. Heistä Petri ja Jarno jatkavat Icehearts-kasvattajina ja lähtevät toiselle 12 vuoden matkalle.


Lupaus-gaala saa kollegat aina herkistymään eikä kyyneliltä vältytty tänäkään vuonna. Kollegoiden puheet ja lopettavien kasvattajien vastauspuheenvuorot saivat pinttyneimmänkin sydämen lämpiämään. Tilaisuus oli jälleen syvällisesti merkityksellinen ja liikuttava. Lämmin kiitos jokaiselle upeista vuosista ja arvokkaasta työstä!
Tasavallan presidentin tervehdys sai Icehearts-väen herkistymään
Torstai-ilta huipentui juhlaillalliseen, jonka aluksi toiminnanjohtaja Teemu Vartiamäki luki tasavallan presidentti Alexander Stubbin tervehdyksen 30-vuotiaalle Iceheartsille. Arvokas ja tärkeä puhe julkaistaan syksyn juhlajulkaisussa.
Ilta oli täynnä hyvää ruokaa, koskettavia hetkiä ja hienoja puheita. Tietysti myös maljoja nostettiin. Tilaisuuteen toi lämpöä Icehearts-alumnien läsnäolo sekä toiminnan perustajien mukanaolo. Iceheartsia muistivat myös Eerikkilän urheiluopiston toimitusjohtaja Petri Jakonen ja yhteyspäällikkö Marika Nurmela. He lahjoittivat Iceheartsille 30-vuotisjuhlapaidan, ja lisäksi Petri piti juhlapuheen.



30 vuotta työtä tukea tarvitsevien lasten eteen ja puolesta. Jokainen Eerikkilään saapunut Iceheartsin edustaja saattoi tuntea ylpeyttä toiminnasta, sen saavutuksista ja ennen kaikkea siitä pitkäjänteisestä työstä, jota lasten ja nuorten rinnalla kulkeminen vaatii.