Hyvän kasvun puolesta -seminaari 16.2.

Icehearts järjestää Hyvän kasvun puolesta -seminaarin ennaltaehkäisevän lastensuojelun tulevaisuusteemalla 16.2.2018. Paikkana on Heurekan auditorio.

Seminaarin tavoitteena on nostaa keskusteluun ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön ajankohtaisia teemoja. Keskiössä ovat ennaltaehkäisevän työn arvot, toimintamallit, merkitys, vaikutus ja tulevaisuus. Seminaarissa kuulemme ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön tutkituista vaikutuksista ja säästöistä niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa. Seminaariohjelma on liitteenä.

Seminaarin avaa perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko. Seminaarin asiantuntijoina kuulemme THL:n tutkijoita Marjatta Kekkosta, Kaija Appelqvist-Schmidlechneria ja Päivi Känkästä, yhdysvaltalaisen Friends of the Children -organisaation tutkijaa Dr. Susan Walshia ja ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön tuotto-odotuksia laskenutta KTT Petri Hilliä. Paneelikeskustelussa ovat mukana Lastensuojelun keskusliiton toiminnanjohtaja Hanna Heinonen, lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila, Vantaan perhepalvelujen johtaja Anna Cantell-Forsbom ja Suomen Icehearts ry:n toiminnanjohtaja Teemu Vartiamäki.

Seminaari on ensisijaisesti tarkoitettu alan asiantuntijoille, johtaville virkamiehille sekä kunnan ja valtion päättäjille. Yleisön toivotaan aktiivisesti osallistuvan keskusteluun yhdessä seminaarin asiantuntijoiden kanssa.

Seminaariin pääset ilmoittautumaan oheisen linkin kautta. Ilmoittauduthan nopeasti, sillä paikkoja on rajoitetusti.

https://www.webropolsurveys.com/S/AC9227D4F8914544.par

 

SEMINAARIOHJELMA

12:00   Seminaarin avaus Annika Saarikko, perhe- ja peruspalveluministeri

12:15   Mitä ennaltaehkäisevä lastensuojelutyö merkitsee? Icehearts-nuoren puheenvuoro

12:30   Friends of the Children What, why, how? Introducing the model. Director of Research and   Strategic Impact, Dr. Susan Walsh

13:15   Comments Leading expert, Finnish Icehearts, Ville Turkka

13:30   Kahvia ja pullaa

14:00   Ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön vaikuttavuus THL:n tutkimusten valossa? Marjatta Kekkonen, FT, erityisasiantuntija, THL. Kaija Appelqvist-Schmidlechner, FT, dosentti, erikoistutkija, THL. Päivi Känkänen, VTT, erityisasiantuntija, THL.

– Iceheartsin hyödyt ja vaikutukset vanhempien, lasten ja koulun näkökulmasta.

– Icehearts myönteisen kiinnittymisen mahdollistajana

14:40   Mikä on ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön arvo? KTT Petri Hilli

  • 15:00   Paneelikeskustelu: Ennaltaehkäisevä lastensuojelutyö tulevaisuuden Suomessa?
  • Lastensuojelun keskusliiton toiminnanjohtaja Hanna Heinonen, Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila, Vantaan perhepalvelujen johtaja Anna Cantell-Forsbom, Suomen Icehearts ry:n toiminnanjohtaja Teemu Vartiamäki