Helsingin uutena kasvattajana aloitti Esa Puumalainen

Helsingin uudeksi kasvattajaksi on valittu Esa Puumalainen. Hän aloitti Icehearts-polkunsa 27.4. ja tulee toimimaan joukkueensa lasten tukena seuraavat 12 vuotta. Esan joukkue tulee toimimaan Vuosaaren alueella. Joukkueen kokoaminen on jo alkanut ja Esa siirtyy poikien mukana pääkouluksi valittuun Merilahden peruskouluun jo ensi syksynä.

Esa Puumalainen on koulutukseltaan lasten- ja nuorten erityisohjaaja ja on viimeiset vuodet työskennellyt Vantaalla Itä-Hakkilan erityisluokan avustajana. Lisäksi hän on tehnyt vapaaehtoistyötä ohjaten kehitysvammaisten salibandya. Esan matka on vienyt hänet ensiksi iltapäiväkerhon ohjaajaksi ja sieltä koulunkäyntiavustajaksi, jossa on tehnyt pitkän uran erityisen tuen tarpeessa olevien lasten kanssa.

Puumalaisen kiinnostus Iceheartsin työtä kohtaan oli herännyt jo vuosia sitten. Erityisesti häntä innosti lasten ja joukkueurheilun parissa työskenteleminen ja tieto siitä, että toiminta on pitkäkestoista. ”On upea ajatella, että työni arvo ja vaikuttavuus mitataan matkan lopussa. Se kannustaa tekemään työn kokonaisvaltaisesti ja hyvin.” kertoo Puumalainen.

Esan ammattitaito on vakuuttava ja hänellä on sydän paikallaan. Hän sopii täydellisesti toteuttamaan Icehearts-filosofian mukaista pitkäjänteistä työtä lasten parissa.

Toivotamme Esan lämpimästi tervetulleeksi Iceheartsiin! Esan ja muidenkin Iceheartsin työntekijöiden yhteystiedot löytyvät nettisivuiltamme: https://www.icehearts.fi/yhteystiedot/

 

Icehearts on joukkueurheilun toimintamalli lapsen hyväksi sekä sosiaalityön, koulun ja vapaa-ajan tueksi. Se on pitkäkestoista ja ammatillista kasvun tukea lapsille ja perheille, jotka ovet tuen tarpeessa. Yksi ammatillisin perustein valittu joukkue toimii 12 vuoden ajan. Joukkuetta ohjaa kasvattaja, jolla on ammatilliset pätevyydet joukkueen johtamiseen. www.icehearts.fi