Draamassa on voimaa

Skt Logo Pysty

Erään koulun oppilas oli käyttäytynyt väkivalloin. Oppilas oli tapellut ja pahoinpidellyt toisia oppilaita. Väliin ehtinyt koululla toiminut Icehearts kasvattajakin ehti väliin ja sai pienen pojan pienestä nyrkistä pienen kolhun. Eipä siinä. Aikuinen pienet kestää, kunhan lapset säästyvät kolhuilta, joita eivät ole missään nimessä ansainneet.

Tilanne oli ollut haastava jo pitkään. Pojan vaikeudet toimia toisten kanssa koulun maailmassa olivat huonot. Siihen maailmaan ei kaikki sovi. Pettymysten sietokyky oli olematonta, sosiaaliset tilanteet haastavia, aikuisten kunnioitus alhaista puhumattakaan oppilastovereista.

Työhön vain, kutsui rehtori. Kaikki lasta lähellä olevat tahot kutsuttiin koululle suureen palaveriin. Vanhemmat, opettajat, terveydenhoitaja, oppilas, avustaja, kuraattori ja sosiaalityöntekijä. Kaikki saivat kertoa huolensa omasta näkökulmastaan. Vanhemmat kertoivat lapsen traumoista, lapsi kuunteli, ammattilaiset kertoivat huolensa ja ilonsa, lapsi kuunteli, opettaja kertoi uutiset luokasta, lapsi kuunteli, Icehearts kasvattaja kertoi tilanteen omasta puolestaan, poika kuunteli ja kertoi oman kokemuksensa, hieman eri tavoin. Rehtori kuunteli. Kaikki ehkä vähän syyttelivät.

Rehtori kuunteli, aprikoi, kyseli. Yhteenveto alkoi.

”Olemme huolissamme kahdesta asiasta. Miten sinulla lapsi menee, kun ongelmia on paljon? Toinen asia on väkivalta. Sitä emme voi koulussamme sallia missään muodossa. Se on kiellettyä ja ankarasti rangaistavaa koulussamme.” Rehtori piti tauon. ”Meidän on yhteisönä langetettava sinulle ankara rangaistus, jonka muistat pitkään.” Pitkä tauko. Vanhemmat odottivat henkeään pidätellen. Lapsi nauliutui tuoliinsa. Hiljaisuus oli käsin kosketeltavaa.

”Väkivallanteosta jää aina merkintä koulun kirjoihin, koska se on rikollista.” Tauko….. Hiljaisuus.”Olen päättänyt sen lisäksi…” Tauko…..”Antaa sinulle tunnin jälki-istunnon!”

Vanhempien keuhkot tyhjenivät ja helpotuksen huokaus tuntui ytimissä. Lapsi oli järkyttyneen oloinen kovan rangaistuksen vuoksi. Rehtori toivotti kaikille parempaa jatkoa koulun arkeen ja varoitteli vielä poikaa jatkamasta tuolla lailla. Poika nyökytteli.

Draama on vahvaa. Sen käyttäminen työssä vaatii taitoa. Olemme iloisia, että Icehearts on saanut tukijakseen, sponsorikseen Kansallisteatterin, jossa voimme käydä kokemassa näytelmän voimaa lasten kanssa. Ja oppia elämästä

Ville