Ikä: 41
Koulutus: luokanopettaja
Perheenjäsenesi: vaimo ja 2 poikaa
Työpaikka- ja tehtäväsi: Laulujen keksijä ja niiden esittäjä
Luonteenpiirteesi: Kärsimätön. Toivot, että asiat tapahtuvat nopeasti, kun innostun jostain.
Miten vietät vapaa-aikaasi? Mikä on harrastuksesi?.
Kaikenlaista urheilua harrastan ja vapaa-aika kuluu lasten harrastuksissa autonkuljettajan roolissa. Ruuanlaitto on myös intohimoni.
Mikä on salainen paheesi? Ylensyönti.
Mottosi: Olen yrittänyt välttää mottoja.
Mistä haaveilet? Toivon sitä, että saisin kulkea silmät auki ja motivoitua uusista haasteista ja tehtävistä. Tällä hetkellä odotan kovasti perheen yhteistä joululomaa
Miloin tiesit, että sinusta tulee musiikin ammattilainen?
Lukioisässä huomasin, että lauluistani pidettiin. Siitä lähtien olen ajatellut, että musiikki on mun juttu. Tein myös muutaman vuoden opettajan töitä. Lukioajoista kesti kauan ennen kuin ammattilaisuus alkoi musiikin saralla.
Koskettava keikkamuisto: Olen kiertänyt paljon Venäjän vankiloissa nimenomaan Joulun alla. Usein keikat oli tapana päättää Jouluyö Juhlayö lauluun, jolloin silmät kostuivat niin raavailla kuulijoilla, kuin artistillakin.
Tapasin kerran miehen, joka oli ollut 54-vuotta vankilassa. Kaikesta tästä huolimatta hänestä huokui inhimillisyys ja lämpö. Se oli erityisen koskettavaa.
Tulevan vuoden toukokuussa (7.5) järjestetään Korson Lumo-salissa juhlakonsertti, jossa sinä ja Mikkolan koulun musiikkiluokat esiinnytte yhdessä.
Millä mielin lähdet tällaiseen tapahtumaan mukaan?
Oikein hyvillä mielin. Olen erityisen iloinen siitä että saan tehdä tämän yhdessä Mikkolan musiikkiluokkien kanssa. Yhdessä tekeminen on aina mukavaa.
Mitä terveisiä haluaisit sanoa Iceheartsille?
Kiitos että teette ja jaksatte.