Kanssakulkija -blogisarjan osa 11: Icehearts-toiminnan tienraivaaja Turussa

Kanssakulkija -blogeissa esitellään Icehearts-kasvattajia, heidän työtään ja ajatuksiaan kasvatustyöstä. Icehearts-kasvattajat tekevät vaativaa kasvatustyötä eri puolilla Suomea ja jokainen omalla Icehearts-mallia mukailevalla työotteellaan. Keitä he ovat ja mitä he ajattelevat työstään?

Icehearts-toiminnan tienraivaaja Turussa

Icehearts-toiminta käynnistyi Turussa vuonna 2013. Ensimmäinen kasvattaja oli Niko Valikainen, jonka joukkue on ehtinyt jo päätökseen 12-vuotiselta polultaan. Tänä syksynä Niko kokoaa uuden joukkueen ja aloittaa toisen kierroksen Icehearts-kasvattajana. Kuten hän itse asian sanoo, ”ehtii 24 vuodessa jo saamaan aikaa positiivisia ja vaikuttavia asioita turkulaisten lasten ja nuorten elämään. Jättämään työllään positiivisen jäljen.”

Nikon aloitellessa työtään kasvattajana oli perehdyttäminen Iceheartsissa vielä alkutekijöissään. Hän sai jonkinlaiset raamit kasvattajan työhön ja joukkueen kokoamiseen sekä kävi Porissa tutustumassa Icehearts-toimintaan. Opastusta kasvattajan työhön Niko sai myös muiden paikkakuntien kasvattajilta ja Iceheartsin hallinnosta, mutta paljon jäi itse keksittäväksi ja ratkaistavaksi.

Joukkueen kokoaminen alkoi lähes välittömästi työsuhteen alettua. Se tapahtui pitkälti yks yhteen opettajilta saadun listan perusteella, mikä aiheutti myöhemmin päänvaivaa. Nikon hoteisiin annettiin kaikki kaikkein haastavimmat lapset. Kun lapsijoukko vielä koostui parhaimmillaan 7 eri koulun oppilaista, oli kasvattajan pärjääminen ja ehtiminen kovalla koetuksella.

”Että sitten mä miettisin, että ei tää ihan näin ei voi mennä. Mä kerroin opettajille avoimesti, että nyt on tämmöinen tilanne. Rajasin toimintaa niin, että olen aina siellä, missä oikeasti eniten tarvitaan apua koulumaailmassa ja missä lapsi kaipaa tukea.”

Työn rajaaminen lasten kulloisenkin tuentarpeen mukaan helpotti kasvattajan tilannetta. Työmuodoksi tuli olla läsnä siellä, missä lapset eniten tarvitsivat tukea. Alkuvuosina Nikon työ koulussa määräytyi siten, että ”kun homma yhdessä paikassa tasaantui, niin siirryin sinne missä räjähti. Opettajat ymmärsivät oikein hyvin, etten voi olla läsnä joka paikassa samanaikaisesti.”

Niko sai monipaikkaisen kasvatustyön haasteisiin tukea joukkueen poikien äideiltä. Äidit auttoivat iltapäivisin poikien kuskauksessa, mikä helpotti joukkueen poikien saamista kasaan iltapäivätoimintaan ja harrastamiseen. Joukkueen lajina oli futis, jota pelailtiin Turun nappulaliigassa.

”Oli mahtavaa saada apua vanhemmilta. Oli myös hieno huomata, että he ystävystyivät nappulaliigakentän laidalla ja joukkueen mukana. Olen tosi kiitollinen vanhemmilta tulleesta avusta.”

Yhteistyö vanhempien kanssa toimi hyvin. Niko kertoo, että suhde perheisiin oli alkumetreistä lähtien hyvä. Sama koskee tietysti lapsia, joten ilmapiiri joukkueessa ja joukkueen ympärillä oli lämmin ja auttava.

Aina Turussa yksin puurtavan kasvattajan työ ei ollut helppoa. Työn organisointi, monipaikkaisuus ja kasvatustyö tuntuivat aika ajoin kuormittavilta. Käänteentekevää oli haasteiden keskellä syntynyt oivallus ja ymmärrys Icehearts-polun pitkäkestoisuudesta – aikaa on todella 12 vuotta eikä tuloksia synny tai edes odoteta silmänräpäyksessä.

”Tämä on sillä tavalla erikoinen työ, ettei tuloksia tarvitse tai edes voi saada aikaan viikossa, kuukaudessa tai vuodessa. Piti omaksua ja hyväksyä ajatus siitä, että tulos syntyy pitkällä aikavälillä. Jos sitä ei ymmärrä, niin kokee koko ajan epäonnistuvansa.”

Toisen joukkueen kohdalla en tee samoja virheitä

Alun haastavien vaiheiden kautta Nikosta kehittyi ja kasvoi Icehearts-työn ammattilainen. Oma työtapa lasten ja perheiden sekä koulujen kanssa löysi hyvin virtaavan uomansa. Turussa aloitti vuonna 2018 toinen kasvattaja, myöhemmin kolmaskin, mikä toi helpotusta yksin puurtamiseen. Pansion koulusta kasvattajat saivat käyttöönsä vanhan ”talkkarin kämpän”, mikä oli vastaus tilaongelmaan. Kasvatustyön tulokset alkoivat näkyä ja palkitsevuuden kokemukset vahvistuivat.

”Pojat on nyt 18–19-vuotaita ja heistä jokaisella on joko opiskelupaikka, työpaikka tai työharjoittelupaikka. Osa on menossa armeijaan. Kaikilla on selkeä suunnitelma. Yhden kohdalla jatko on vielä vähän hämärän peitossa. Aika hyvä on tuo prosentti pojista, joilla on askelmerkit eteenpäin.”

Niko on tuloksista ylpeä – eikä suotta, sillä näiden tukea tarvitsevien poikien tilanne olisi varsin erilainen ilman hänen panostaan ja Iceheartsia.

Syksyllä 2025 Niko aloittaa uuden joukkueen kokoamisen. Mikä sai jatkamaan kasvattajana ansiokkaan, mutta vaativan 12 vuoden jälkeen?

”Siinä on monta tekijää. Tuli mahdollisuus ottaa uusi joukkue ja koota se nykypäivänä standardien mukaan. Tällä kertaa kasvatusosaaminen on mulla jo valmiina. Samoin valmiina ovat verkostot ja onhan täällä nyt muitakin kasvattajia. Silläkin on varmasti merkityksensä, että tämän työn tienraivaajana Turussa moni opettaja ja rehtori yhdistää Icehearts-toiminnan nimenomaan minuun. Sehän on positiivinen mielleyhtymä, joka antaa hyvän lähtökohdan jatkaa.”

Uuden 12 vuoden kasvatusrupeaman alkumetreillä Niko on ehtinyt reflektoida ensimmäisen matkan onnistumisia ja epäonnistumisia. Työn rajaaminen on yksi tärkeistä opeista:

”Kun menee kouluihin ei tarvitse suostua ihan kaikkeen ehdotettuun, juosta edestakaisin ja toimia talonmiehenä. Se ei tarkoita, että kieltäytyy kaikesta, vaan pikemminkin oman tekemisen rajaamista Icehearts-kasvattajalle kuuluviin asioihin.”

Niko ajattelee, että toisen joukkueen kanssa hän pääsee työskentelemään heti ammattimaisesti eikä alkumatka mene työn opetteluun.

”Toivottavasti ainakin, kun kohtaan taas uudet lapset ja alan rakentaa uusia ihmissuhteita, niin osaan välttää ne ongelmakohdat. Kun nyt ymmärrän toimintaa paremmin, ei mene hermot itseen ihan pienistä. Ei hätkähdä helposti. Ylipäätään tärkeää on, että jo kerran tämän kokeneen osaan käsitellään asiat fiksummin ja kypsemmin kuin 12 vuotta sitten”.

Innostus työtä ja lapsia kohtaan ei ole kadonnut 12 vuoden aikana, mutta sen sisältö on hieman muuttunut:

”Odotus on kova ja samoin innostus, mutta se ei ole samanlaista kuin viimeksi. Nyt se on, sanoisinko ammattimaista innostusta ja odotusta, hyvää ja erilaista.”