Suomen hallitus on eilisessä (12.3.2020) tiedotustilaisuudessaan kertonut listan suosituksia koronaan liittyen. Otamme suositukset vakavasti ja rauhallisesti ja muokkaamme toistaiseksi toimintojamme ohjeistusten mukaisesti.
Tartuntojen vähentämiseksi hallitus suosittaa, että vapaa-ajan toimintaa, kuten lähikontakteja harrastetoiminnassa ja muulla vapaa-ajalla tulee rajoittaa. Tästä syystä Icehearts peruu kaikki joukkueidensa harjoitukset ja pelit toistaiseksi.
Iceheartsin koulutyö jatkuu tällä hetkellä normaalisti, kuten myös koulujen yhteydessä tapahtuva iltapäivätoiminta, jollei koulussa ole ryhdytty erityistoimenpiteisiin. Seuraamme kuitenkin tarkasti koulujen ja viranomaisten tiedotteita ja toimimme ohjeiden mukaisesti. Tiedotamme perheitä mahdollisista muutoksista välittömästi.
Hallitus on suosittanut suurten yleisötapahtumien peruuttamista. Meillä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettemme tee joukkueidemme kanssa retkiä jääkiekko-otteluihin tai muihin vastaaviin tapahtumiin ainakaan toistaiseksi.
Hallitus suosittelee, että kaikki ulkomailta palaavat jäävät kahdeksi viikoksi kotiin matkansa jälkeen. Jos olet ollut reissussa, jääthän siis kotiin.
Jos tunnet itsesi vähänkään kipeäksi, jääthän kotiin ja olethan tarvittaessa yhteydessä paikkakuntasi terveydenhuoltoon heidän ohjeistustensa mukaisesti.
Muista, että puhelimitse, sähköpostitse tai somen kautta Iceheartsin väen saa aina kiinni. Pidetään koronaviruksesta huolimatta yllä turvallista ilmapiiriä niin kotona, koulussa kuin vapaa-ajalla. Tuetaan toinen toisiamme – nyt vain hetken aikaa lyhyen etäisyyden päästä. Kiitos ymmärryksestä.
Lisätietoja:
Teemu Vartiamäki
Toiminnanjohtaja
Suomen Icehearts ry
teemu.vartiamaki@icehearts.fi
040 592 6122
Kasvattajien ja muun Iceheartsin väen yhteystiedot löydät täältä: https://www.icehearts.fi/yhteystiedot/
MLL:n ohjeistukset siitä, miten keskustella lasten kanssa koronasta löytyy täältä!
THL:n päivittyvät ohjeistukset löytyvät täältä!
Opetushallituksen ohjeistuksia täältä!
Unicef key messages and actions about coronavirus disease prevention and control in schools in English