Istun autossa ja kuuntelen. Se valuu päälleni kuin siirappi. Valittaminen. Kahdeksasta suusta. Kaikki on pielessä – jokaisella. Tunnen kuinka hermo kiristyy ja tekee mieli huutaa: ”Lopettakaa!”.
Mun tytöt. Taas ovat päivän koulussa hymyilleet ja tehneet parhaansa. Purreet hammasta ja laittaneet ongelmansa ja väärät tunteensa sivuun. Niinhän meille on opetettu. Olla kiltti ja säyseä. Etsiä hyväksyntää, olla kiltti ja kunnollinen.
Mitä enemmän ja mitä syvemmälle tyttötyöhön menen, sitä enemmän pohdin tyttöjen asemaa. Olla kaunis. Olla helppo. Olla joustava. Jossakin ne epämiellyttävät tunteet silti ovat. Hymyjen, kauniiden vaatteiden ja meikin alla piilossa. Jotenkin niiden tunteiden pitää tulla ulos.
Kysyn tuhannennen kerran: ”Voisitko sanoa, että sua ärsyttää se, mitä toinen tekee?”. Tuhannennen kerran saan saman vastauksen. ”En mä sit sanonu, mut mä ajattelin kyllä”.
Miksi me ohjaamme tyttöjä tähän passiivis-aggressiivisuuteen? Miksi me luulemme, että tytöillä on kaikki hyvin, kun he hymyilevät? Mitä keinoja tytöille jää?
Valittaminen, hiljainen kiusaaminen, eristäytyminen, pärjääminen hammasta purren. Jos kukaan ei kuule, kukaan ei näe, kääntyy kaikki se ärsytys, harmitus ja viha tyttöä itseään kohtaan. Minä olen huono, minä olen viallinen, minä olen arvoton.
Miten ohjata tytöt ulos hiljaisesta vankilasta? Miten saada heidät uskomaan siihen, että heilläkin on arvo ja valta pitää puoliaan, olla rohkeita, elää oman näköistään elämää?
Aina peleissä, salibandya pelatessa näen toivon pilkahtavan. Siellä se tyttö juoksee, tekee maalin, huutaa riemusta. Siellä se tyttö pelaa joukkueessa, yhtenä jäsenenä, ymmärtää, että jokaista tarvitaan. Voiton jälkeen kulkee pystypäin – me tehtiin se, me voitettiin!
Takaisin uimahallista autoa ajaessani huomaan valituskuoron vaimenevan. Kaikkien valitukset on kuultu. Kaikkia on kehotettu sanomaan rohkeasti, mitä ajattelevat. Kaikki on kohdattu, leikitty, uitu ja hyväksytty.
Jos tulisi vielä se päivä, että tytöt voisivat päivän päätteeksi olla tyytyväisiä itseensä. Todeta, että päivä meni hyvin, olin eri mieltä tästä ja sanoin sen. Sain aikaan muutoksen. Jos tulisi vielä se päivä.
Siihen saakka istun ja kuuntelen. Siirappi valuu ylleni. Muistutan itseäni – mitä muita keinoja heillä on? Mun tytöt, rakkaat, valittavat tytöt.
