Kasvattajapolun jälkeinen tyhjiö

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail this to someone

Olen kulkenut kasvatuspolun kasvattajana 12 vuoden ajan -97 syntyneiden poikien kanssa. Pojat ovat kulkeneet läpi Icehearts-polun ja olen edelleenkin pojista suurimman osan kanssa yhteyksissä Whatsappin ja muun sosiaalisen median kautta. Icehearts-pojista osa tulee käymään uudella toimistollamme sekä kotonani moikkaamassa viikoittain. Polku on pitkä ja olemme kiinnittyneet toisiimme pysyvästi. Eikä se koskaan toivottavasti myöskään muutu.

Kasvattajana on pakko sanoa, että kasvattajapolun jälkeen iski helpotus, mutta samalla myös totaalinen tyhjyys ja sisällöllisyyden puute. Mitä tämän jälkeen, kun organisaatiossamme puhalsivat myös muutosten tuulet. Icehearts-yhteisö, johon olin kasvanut kiinni ja josta oli tullut tärkeä osa identiteettiäni, jonka mukana olen elänyt myös siviilielämäni nousut ja karikot, oli uuden edessä.

Nyt kun katselen järjestömme elämää kaksi vuotta poikien jääsydänpolun lopettamisen jälkeen, voin puhtaalla omallatunnolla sanoa, että Icehearts-järjestö on oikein hyvällä polulla. Olemme muuttuneet pienestä järjestötoimijasta valtakunnalliseksi ja isoksi järjestöksi. Tulevaisuudessa elämme kasvattajapolun päättävien joukkueiden kanssa tilanteessa, jossa kasvattajille ei välttämättä olekaan jatkoa enää Iceheartsin organisaatiossa. Tulevat kasvattajat ovat uusien kysymysten edessä. Mitä tämän jälkeen? Mihin olen matkalla? Mistä saan tulevaisuudessa töitä? Kasvattajan ja poikien side ei kuitenkaan tule katkeamaan koskaan. Kuinka pystyn sovittamaan yhteen tulevan työni ja menneet 12 vuotta Iceheartsissa? Kuinka voin ja pystyn auttamaan Icehearts-lapsia, kun olen toisessa työssä?

Puhumme paljon organisaatiossamme rahoittajien vaatimuksesta rakenteista, rahoituksesta, tehostamisesta, raportoinnista, mittaroinnista jne. Puhumme paljon korulauseita järjestökentän tulevista ja tarvittavista muutoksista. Toivon kuitenkin, että itse fokus sosiaalityön järjestökentällä ei karkaa kauemmaksi. Järjestömme työntekijöiden tehtävä on nyt ja aina lasten ja perheiden auttaminen niin hyvin kuin itse kukin pystyy. Lasten ja perheiden hyvinvointi tulee olla kaiken edellä ja heidän hyvinvointinsa tulee olla ja on meidän järjestömme fokuksen prioriteetti ykkönen.

Icehearts-lapset ja -perheet työllistävät tällä hetkellä 40 työntekijää kymmenellä paikkakunnalla. Toimintamme piirissä on tällä hetkellä yli 500 lasta. Toiminnastamme on tehty kattava kustannusvaikuttavuuslaskelma, jonka tuloksena on osoitettu, että yhden Icehearts-joukkueen säästöt yhteiskunnalle ovat vähintään 2,8 miljoonaa euroa. THL on tutkimuksissaan haastatellut myös Icehearts-toiminnassa olevia lapsia, perheitä, kouluja, verkostoja ja yhteistyökumppaneita. Tulokset ovat olleet loistavia. Mitä valtion rahoitus vielä vaatii ja mitä vaatii, että Icehearts saisi isomman ja pysyvämmän rahoituksen? Nyt joudumme anomaan ja ”kerjäämään” joka ainoa vuosi avustuksia eri instansseilta. Esimerkiksi nyt joulukuun aikana jännitämme jatkuuko Icehearts-hallinnon ja kaikkien joukkueiden rahoitus.  Eikö näytöt ole jo annettu viimeisen 20 vuoden ajalta?

Kasvattajana olen nähnyt työn tulokset ja voin taata ja vakuuttaa, että toimintamalli auttaa toiminnan piirissä olevia lapsia ja heidän perheitään. Olen nähnyt tuon polun ja sen vaikutukset hauraan lapsen mielessä nuoren aikuisen mielen paloon elämää kohtaan ja kohti elämän suuria seikkailuita. Jos vain olisi mahdollisuus, rahoittaisin oman Icehearts-joukkueen alusta loppuun ja antaisin 600 000 euroa omasta pussistani, jos vain omistaisin niin paljon rahaa. Iceheartsin toimintamalli on tehokas. Olen nähnyt sen muutoksen kokonaisessa joukkueellisessa poikia.

Edellinen kirjoitus:

Salaisuus