Kanssakulkija -blogeissa esitellään Icehearts-kasvattajia, heidän työtään ja ajatuksiaan kasvatustyöstä. Icehearts-kasvattajat tekevät vaativaa kasvatustyötä eri puolilla Suomea ja jokainen omalla Icehearts-mallia mukailevalla työotteellaan. Keitä he ovat ja mitä he ajattelevat työstään?
Antaumuksella ja ajatuksella tehtyä kasvatustyötä Vuosaaressa – yhdessä koulun kanssa
Icehearts-kasvattaja Simon on työskennellyt monissa eri elämänvaiheissa olevien ihmisen kanssa. Hän toiminut sosiaaliohjaajaharjoittelijana vanhustyössä sekä työskennellyt hautausmaalla. 2010-luvun lopulla näytti vahvasti siltä, että työura suuntautuu ihmiselämän viimeistä neljännestä kulkevien ihmisten auttamiseen.
Juuri kun Simon oli valitsemassa vanhustyön omaksi tiekseen, hän kuuli Icehearts-toiminnasta. Suunnitelmat menivät uusiksi. Silmien edessä aukeni ammatti ja ura, jossa on mahdollista yhdistää oma liikuntatausta, sosionomin koulutus ja mahdollisuus auttaa tukea tarvitsevia ihmisiä. Tärkeää oli myös päästä tekemään työtä, jossa ennaltaehkäistään ja puututaan ajoissa ihmisten sosiaalisiin haasteisiin.
Simon pääsi harjoitteluun Iceheartsiin. Ensikosketus Icehearts-toimintaan Rekolanmäen koululla tuntui omalta: ”tää on mun juttu.”
”Olin siellä myös toisen harkan, 8 viikkoa. Sinä aikana käytiin Åssen kanssa lukuisia keskusteluja kasvatustyöstä ja Icehearts-toiminnasta. Samassa yhteydessä Miika tiedusteli mun mahdollista kiinnostusta ottaa oma joukkue.”
Kun muutamaa kuukautta myöhemmin Helsinkiin oltiin perustamassa uutta Icehearts-joukkuetta, soi Simonin puhelin: nyt kannattaa hakea kasvattajaksi!
”Tiesin, että olen valmis, haluan mukaan ja pistin hakemuksen sisään.”
Kokemus työstä ikäihmisten kanssa valmisti kohtaamaan lapset
Simon ei kokenut samanlaista alkushokkia, kun moni muu kasvattaja aloittaessaan työskentelyn tukea tarvitsevien lasten kanssa:
”Ikäihmisistä ja pienissä lapsissa on hyvin paljon samaa. Tärkeää on kyky kommunikoida. Ei pidä puhua kuin lapsille kuin ”lapsille”, vaan tavalla, jolla saa yhteyden ja kunnioittaa toista keskustelijaa.”
Simon korostaa myös kuuntelemisen merkitystä:
”Se on aika arvokasta, että pitää silmät ja korvat auki. Kuuntelee. Siinä aina oppii jotain uutta.”
Oman joukkueen kokoaminen ei ollut sattuman kauppaa. Simonilla oli jo harjoittelusta kokemusta ja hänellä oli visio joukkueesta. Tärkeää oli ryhmädynamiikka. Simon mietti jokaisen lapsen kohdalla, mitä juuri tämä lapsi hyötyy toiminnasta. Hän loi itselleen kehämallin lasten tuen tarpeen arviointiin. Siinä tietyt taustatekijät määrittivät avun- ja tuentarpeen määrää. Näin hän arvioi sekä lasten yksilöllistä tarvetta että koko ryhmän tasapainoa.
Ammatillisesti valistunut työote, joka näkyy Simonin työssä tänäkin päivänä, oli jo vahvasti iduillaan joukkuetta perustettaessa. Hän kertoo oma-aloitteisuuden olleen ja olevan tärkeää auttamistyössä. Muiden apu ja tuki ovat yhtä lailla tärkeitä resursseja. Simon saikin alkumatkallaan tukea ja neuvoja muilta Vuosaaren kasvattajilta. Kun joukkue ja lapset olivat yhdessä, niin myös kasvatustyötä tehtiin yhdessä ja yhteistyössä.
”Aika pian myös huomattiin Niken kanssa, että ajatellemme samalla tavoin työstä ja kasvatuksesta. Löysin tärkeän kaverin ja kollegan, jonka kanssa pohtia tätä työtä. Toki uskalletaan myös olla eri mieltä.”
Vuosaari on hyvä kasvatusympäristö ja yhteistyö koulun kanssa toimii
Dynis oli tehnyt Vuosaaressa jo vuosien ajan hyvää työtä, ja suhteet kouluun olivat alusta saakka erittäin toimivat. Kouluun oli helppo tulla ja kasvattajilla on siellä tarkoituksenmukainen asema. Opettajat tiesivät mikä on Icehearts: ”meillä on siellä positiivinen maine.”
Simon kertoo toimivan kouluyhteistyön antavan paljon lasten tukemiseen. Kasvattajilla on vapaat kädet toimia koulussa ja pelisäännöt ovat selkeät. Keskustelu opettajien kanssa on arkipäivää ja työtä tehdään yhdessä.
Simon kertoo, että työympäristö on hyvä paikka tehdä kasvatustyötä:
”Siellä on mukavia ja ammattitaitoisia ihmisiä.”
On paikkana sitten käytävä, ruokala tai opettajanhuone, löytyy opettajilta aina aikaa keskustella lapsista ja heidän tarpeistaan: ”Me pysymme mukana koulun tapahtumista ja meiltä opettajat kuulevat lapsista toisenlaisesta näkökulmasta. Yhteistyö on tärkeää ja antoisaa.”
Puitteiltaan Vuosaari tarjoaa Icehearts-kasvattajalle paljon mahdollisuuksia. Merenrantaan on 300 metriä, uimahalli ja jalkapallokenttä ovat lähellä. Koulun salia kasvattajat voivat käyttää, kun se on vapaana, ja läheltä löytyy niin tenniskenttä kuin muitakin harrastuspaikkoja.
Simonin pojat pelaavat salibandya, mihin kuuluvat myös pienet matkat Uudenmaan alueella. Se tarjoaa oman mahdollisuutensa kasvatustyöhön:
”Me ollaan lajin puolesta reissattu. Ollaan käyty Masalassa ja Kauniaisissa. Viikonloppuna edessä on matka Porvooseen. Siinä matkalla ehtii käydä poikien kanssa tärkeitä ja merkityksellisiä keskusteluja.”
Aktiivinen toiminta onkin kasvattanut yhteishenkeä ja kuulumisen kokemusta. Simon näkee aktiivisen ja osallistavan kasvatusotteen hyödyt:
”Mä ajattelen, että kun ne pojat tykkää ja haluaa olla paljon mukana ja yhdessä, niin sitä pitää tehdä. Siinä pysyy semmoinen hyvä yhteishenki.”
Yhdessä. Se on Simonin puheessa korostuva oppi ja viisaus, joka koskee muitakin kuin Iceheartsia. Ihan jokaista.
