Luin tutkimuksesta, jossa kerrottiin, että miehillä, joilla on korkea testosteronitaso, olevan myös parempi itseluottamus. Jos itseluottamus on korkea, omia virheitä on vaikeampi huomata. Virheille ei ikään kuin ole niin paljon tilaa. Selailin hiukan tutkimuksia. Tyttöjen ja poikien, naisten ja miesten eroille käyttäytymisessä löytyi paljon biologisia perusteita. Olen tähän saakka ajatellut, että reiluinta on kohdella kaikkia suurin piirtein samalla lailla. Siten kulttuuriset erot sukupuolten kasvatuksessa minimoidaan. Entäs jos?
Tasa-arvoinen kohtelu kasvatuksessa ei tarkoita sitä, että kaikkia kohdellaan samalla lailla. Tasa-arvoinen kohtelu on sitä, että kaikilla on mahdollisuus päästä samaan tai samankaltaiseen tavoitteeseen – joskus keinot voivat olla hyvinkin erilaisia. Tällä hetkellä suurin osa kasvattajista on naisia. Kasvatuskulttuurimme on keskusteleva ja lapsilähtöinen. Sukupuolisensitiivisyys on minulle merkinnyt sitä, että lapsi tai nuori voi valita sen mitä tekee, miten pukeutuu, minkälainen persoona haluaa olla. Ja tuemme häntä siinä, oli hän tyttö tai poika. Entäs jos sukupuolisensitiivisyyden tulisi ulottua vahvemmin myös kasvatukseen?
Seuraavaksi yleistän rajusti; oikeassa elämässä tytöt ja pojat ovat yksilöinä hyvinkin erilaisia. Samoin kuin naiset ja miehet.
Jos ajattelen pieniä jääräpäisiä poikia – heitä ei auta keskustelu ja tunteisiin vetoaminen. Heitä auttavat tiukat rajat ja selvät odotukset. Keskustelu ehkä vasta näiden jälkeen. Jos he saavat itse päättää, päätökset tulevaisuuden suhteen voivat olla hyvinkin huonoja. Tästä meillä on tilastoja – syrjäytyneitä nuoria miehiä pilvin pimein. Useimmat pienet tytöt taas rakastavat keskustelua ja ovat valmiita venymään mahdottomiinkin suorituksiin, jos aikuinen vain pyytää.
On poika, joka ei tottele. On nainen, joka kasvattaa, kuten parhaaksi tietää. Keskustelee ja perustelee. Loukkaantuu, kun poika ei välitä. Vuorovaikutus menee pilalle. Syntyy noidankehä. Poika kokee, ettei hän osaa olla, kuten pitäisi. Nainen kokee, ettei pärjää pojan kanssa. Poika saa leiman – mahdoton. Tulee ehkä mies, joka saa pojan kuriin. On tiukka, ei anna vaihtoehtoja. Vedetään johtopäätös – tuon pojan kanssa pärjää vain mies.
Entäs jos kyse onkin pitkälle biologiasta? Jos pienen pojan aivoissa ei ole mahdollisuutta toimia tai oppia, kuten nainen toivoo. Silloin sysäämme pienen pojan mahdottomaan tilanteeseen.
Entä sitten tytöt? Miksi tytöt miellyttävät ja vetäytyvät? Miksi tytöt luulevat olevansa huonompia kuin pojat? Tämänhetkiseen kouluun ja yhteiskuntaan tytöt sopivat paremmin. He tekevät, mitä pyydetään. He istuvat paikallaan. Mököttävät kun suuttuvat. Ja kun eivät tule nähdyksi ja kuulluiksi, tytöt puhuvat pahaa selän takana ja sulkevat pois porukasta. Uskovat, kun pojat sanovat, että tytöt ovat huonompia kaikessa. Masentuvat vasta sitten isompina, kun ovat vuosia skarpanneet äärirajoille.
Minulla on paljon miehiä ystävinä. Reiluja, ihania, luotettavia ystäviä. Minun on vaikea edes kuunnella, kun naiset haukkuvat miehiä. Silti tunnistan ilmiön, josta puhutaan.
Miten monta kertaa olenkaan loukkaantunut, kun mies ei ota tunteitani huomioon. Kun mies jyrää mielipiteeni, enkä ymmärrä pitää puoliani. Uskon, kun mies niin painavasti sanoo, mikä on oikein. Loukkaannun ja vuorovaikutus on pilalla. Entäs jos on biologinen fakta, että mies tuntee useammin olevansa oikeassa? Jos hänen omat tarpeensa vain tulevat yleensä ensin hänen mieleensä? Minä, nainen, väittelen ainoastaan, kun olen täydellisen varma asiastani. Mietin kaikki maailman ihmiset ja heidän tarpeensa ennen omiani. Tällöin ongelma ei ole se, että mies on itsekäs, eikä ymmärrä. Ongelma on se, että ajattelemme eri lailla. Tällöin minun vastuullani on pitää omia puoliani, ei uhriutua.
Biologian lisäksi meitä muokkaa ympäristö ja kulttuuri. Kulttuuri on kuitenkin syntynyt biologian ohjaamana. Jos miesten valta-asema on syntynyt biologian ohjaamana, en voi olla katkera tai vihainen miehille siitä, että naisia on alistettu, tai siitä, että täydelliseen tasa-arvoon on matkaa. Voin ymmärtää, miksi näin on ja voin pitää huolen siitä, etten enää loukkaannu yhdenkään miehen itsevarmuudesta. En pidä sitä itsekkyytenä tai alistamisena. Opettelen pitämään puoleni. Jos jääräpäinen poika tarvitsee tiukat rajat, teen ne hänelle, enkä vaadi häntä heti ymmärtämään, miksi? Jos arka tyttö vetäytyy ja alistuu, rohkaisen häntä näkymään ja kuulumaan, pitämään puolensa.
Hyväksyä erilaisuus – tyttöjen ja poikien, naisten ja miesten välillä. Hyväksyä vielä eroavaisuudet kulttuurien ja yksilöiden välillä. Siinä sitä on – yhdelle elämälle. Miten sitä sanotaan – viisaus on sitä, että ymmärtää, miten vähän oikeastaan ymmärtää. Peace and love.
Nelli Niemelä Suomen Icehearts ry, Tyttötyön Kasvattaja ja Kehittäjä
Lähteet:
http://authors.library.caltech.edu/77049