Rinnalla kulkemista oppimassa – Yhteisöpedagogiopiskelijan oivalluksia ja pohdintoja Icehearts toiminnasta
“Kai sä tuut sitten takasin, kun sulla ei ole enää koulua?”. Tämä alakoulun viimeistä luokkaa käyvän tytön kysymys pysäytti minut muutama viikko takaperin. Viimeistään silloin ymmärsin, että osallistumisellani Icehearts-joukkueen tyttöjen elämään on ollut merkitystä.
Olen tammikuusta saakka seurannut Vuosaaren Icehearts-tyttöjoukkueen yhteistä matkaa ja tutustunut joukkueen upeisiin nuoriin. Vaikka olen kulkenut yhtä matkaa tyttöjen kanssa vain muutaman kuukauden, on minut jo hyväksytty ryhmään ja otettu osaksi joukkueen arkea. Tyttöjen hyväksyntä ja ryhmään kuulumisen ilmaukset ovat tärkeitä myös siksi, että olen välillä ajatellut joukkueen esiteinien pitävän minua täysin “noobina” ja “boomerina.” Se on minulle opiskelijana hyvin merkityksellinen asia. Yhteisön hyväksyntä ja tyttöjen luottamus tuottavat minulle onnistumisen tunteen ja vahvistavat haluani tehdä samankaltaista työtä.
Olen päässyt harjoittelun aikana perehtymään niin kasvatustyöhön kuin myös Icehearts-toiminnan hallintoon. On ollut ilo tutustua Icehearts-toiminnassa mukana oleviin mahtaviin lapsiin ja nuoriin sekä tavata useita Icehearts-kasvattajia. On ollut hienoa nähdä, miten suurella sydämellä ja ammattitaidolla kasvattajat työskentelevät.
Se, että teini-ikäiset kokevat ylpeyttä kuuluessaan Icehearts-joukkueeseen tai kasvattajien kanssa heitetään “ylä-femmoja” koulun käytävillä, kertoo mielestäni pitkäjänteisestä ja menestyksekkäästä työstä nuorten kanssa.
Olen ollut mahtava huomata, miten opiskelija otetaan huomioon Iceheartsissa. Olen päässyt näkemään, kokemaan ja ideoimaan toimintaa. Tämä on opiskelijan kannalta erittäin tärkeää ja opettavaisia. Olen oppinut paljon järjestötyöstä ja sen rakenteista. Ennen harjoittelua en esimerkiksi tuntenut järjestötoiminnan rahoitusmekanismeja tai millainen on avustusten hakemisen prosessi. Kiinnostavaa on myös ollut seurata erilaisten tapahtumien suunnittelua sekä tyttökasvattajien työtä Helsingissä ja Vantaalla.
Opiskelijan näkökulmasta yksi tämän harjoittelun suurista oivalluksista on ollut ymmärtää, miten kasvatustyön pitkäkestoisuus vaikuttaa työn tuloksiin ja tekotapaan. Tässä työssä ei ole kyse yksittäisestä hankkeesta, vaan luottamuksen rakentumisesta ja lujittumisesta vuosien aikana. Oivallus pitkäkestoisuuden merkityksestä antaa uuden perspektiivin siihen, mitä ennaltaehkäisevä lastensuojelutyö vaatii: aikaa, sitoutumista ja organisaation, joka mahdollistaa nämä kummatkin. Myös suuren sydämen ja aidon halun auttaa lapsia ja nuoria
Ennaltaehkäisevä työ kantaa pitkälle
Järjestötyön tulevaisuuden näkymät näyttävät tällä hetkellä melko synkiltä. Yle uutisoi tammikuussa 2026, että hallitus on päättänyt vuoteen 2027 mennessä leikata järjestöiltä avustuksia yhteensä 140 miljoonaa euroa. Viime aikoina on uutisoitu muun muassa siitä, miten isommissakin järjestöissä on jouduttu muutosneuvotteluihin ja vähentämään työntekijöiden määrää.
Mielestäni kohtaavaa ja ennaltaehkäisevää työtä tekevien järjestöjen toiminnan jatkuminen tulisi ehdottomasti turvata. Erityisesti lasten ja nuorten kanssa toimivat järjestöt (sekä päihde- ja mielenterveyskuntoutujien kanssa työtään tekevät) ovat isossa roolissa toimintaan osallistuvien ihmisten elämässä. Moni järjestö estää tai vähentää toiminnallaan tehokkaasti syrjäytymistä, yksinäisyyttä, mielentervfeyteen liittyvien ongelmien kasvua sekä lastensuojelun asiakkuuksien tarvetta. Lisäksi esimerkiksi koulujen kanssa yhteistyötä tekevät järjestöt tukevat toiminnallaan lapsia ja nuoria heidän oppimisympäristössään, mikä helpottaa opettajien ja koko koulun työtä. Vaikka juuri nyt järjestötyön näkymät ovat haasteellisia, haluan uskoa, ettei näin tule jatkumaan loputtomiin.
Opiskelijan näkökulmasta eletään aikoja, jolloin harjoittelupaikan löytäminen ei ole itsestäänselvyys. Järjestöt saavat hakemuksia tasaisena virtana, mutta paikkoja on tarjolla vain rajoitetusti. Se on harmi, sillä harjoittelusta on parhaimmillaan hyötyä niin opiskelijoille kuin järjestöillekin. Opiskelijoilla on usein tuore näkökulma ja uusia ideoita järjestötoimintaan tai sen suunnitteluun. Opiskelijan järjestötyöstä saama kokemus on tulevaisuutta ajatellen korvaamatonta. Järjestötyön syövereihin on valmistumisen jälkeen paljon helpompi sujahtaa, kun on ennen varsinaista työuraa saanut myönteistä kokemusta alalta.
Lopuksi haluan esittää suuren kiitoksen Iceheartsille harjoittelustani. Erityiskiitos Oprille ohjaajana toimimisesta sekä Esalle taustatuesta. Kiitos myös muille kasvattajille ja toimiston poppoolle, joiden kanssa olen päässyt tekemään yhteistyötä harjoitteluni aikana. Monia kokemuksia ja oivalluksia rikkaampana, mutta samalla myös haikein mielin palaan takaisin opintojen äärelle.
Sinna Roisko
Yhteisöpedagogiopiskelija, Humak
