Toimintaympäristö on uusi, ja julkisen talouden tilanne pakottaa niin hyvinvointialueet kuin kunnat tehostamaan toimintaansa – siis vähentämään menoja. Järjestöissä on huoli vaikuttavan hyte-työn tulevaisuudesta.
Merkittävä osa hyvinvointia ja terveyttä edistävästä työstä (hyte) tapahtuu kunnan ja hyvinvointialueen yhdyspinnassa. Vastaavasti merkittävä osa yhdyspinnan hyte-työstä on kolmannen sektorin tekemää tai tukemaa.
Kysymys järjestöjen vaikuttavan yhdyspintatyön kohtalosta sote-uudistuksen tuomassa palvelurakenteen muutoksessa on herättänyt niin huolta kuin keskustelua aina sote-uudistuksen valmisteluvaiheesta saakka. Eikä kysymys ole poistunut tai huoli hälventynyt hyvinvointialueiden ensimmäisten toimintavuosien aikana, pikemmin päinvastoin; kysymys siitä, kuinka vaikuttava toiminta saadaan säilytettyä ja integroitua uuteen toimintaympäristöön yhä kapeammissa talouden raameissa, on kenties tullut yhä akuutimmaksi.
Hyvinvointialueiden ensimmäinen vaalikausi meni toiminnan käynnistämisen merkeissä ja uuteen rakenteeseen sopeutuessa. Alueet pyrkivät lähinnä selviytymään lakisääteisistä velvoitteistaan. Toisella valtuustokaudella katse on enemmän yhdessä tekemisessä ja yhteisissä tavoitteissa hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle, arvelee Kanta-Hämeen hyvinvointialueen aluevaltuutettu Miia Nahkuri (sd.), joka toimii myös Riihimäen kaupunginhallituksen puheenjohtajana.
– Tämä vaatii kunnilta ja hyvinvointialueilta pohdintaa, mitkä ovat yhteisiä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen teemoja, joiden parissa sitten työskennellään, Nahkuri sanoo.
– Tärkeintä olisi, ettei mikään vaikuttava toiminta katkeaisi vain sen takia, että organisointi on muuttunut.
Hyvinvointialueiden toiminnan alkua ovat sävyttäneet vakavat taloushuolet. Muutosneuvotteluita on käyty laajalti, ja ne ovat merkinneet myös vaihtuvuutta ja jopa irtisanomisia. Myös kuntien talous jatkaa kiristymistään. Kunnan ja hyvinvointialueen yhteisesti rahoittamat tai niiden yhdyspinnassa tapahtuvat toiminnot ovatkin eräänlaisella vaaravyöhykkeellä. Kiristyvä taloustilanne on pakottanut palvelun tarjoajat tarkastelemaan myös – ja kenties erityisesti – ei-lakisääteisten palvelujen käyttöä.
Pahimmassa tapauksessa voi käydä niin, että jos ei-lakisääteisen palvelun jatkamisesta ja rahoittamisesta päästä yhteisymmärrykseen eikä yksittäinen taho halua kantaa rahoitusvastuuta, toiminta loppuu. Tällöin kärsijänä ovat erityisesti palvelun tarvitsijat.
Avainasemassa on yhteisen keskustelun käynnistäminen ja ylläpito, toistavat kaikki asiantuntijat, joita tätä artikkelia varten on haastateltu.
Lakiin kirjoitettu velvoite myös yhteistyöhön väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Kehittämisneuvos Heli Hätönen sosiaali- ja terveysministeriöstä muistuttaa, että kunnille ja hyvinvointialueille on lakiin kirjoitettu velvoite myös yhteistyöhön väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.
Yhteistyön rakentamisessa ovat pitemmällä ne alueet, jotka aloittivat sote-uudistukseen valmistautumisen hyvissä ajoin vapaaehtoisena kuntayhteistyönä.
– Myös lainsäädännön myötä käynnistyneet alueet ottavat hyvin kiinni, mutta on selkeästi nähtävissä, etteivät ne ole kerenneet tehdä kaikkea sitä, mitä toiset ovat rakentaneet parikymmentä vuotta. Se on ihan ilmeistä.
Hätösen mukaan valtio pyrkii tukemaan alueita oman ohjausmandaattinsa avulla. Ohjaus tapahtuu muun muassa verkostoissa, joissa käsitellään eri teemoja ja substansseja sekä lainsäädäntöä.
Yhteistyötä ja sitä kautta myös palvelujen toteuttamista haastaa julkisen talouden vaikea tilanne. Petteri Orpon (kok.) hallituksen julkisen talouden tasapainottamistoimiin kuului muun muassa se, että sote-järjestöjen valtionavustuksista (384 miljoonaa euroa vuonna 2024) oli jo päätetty leikata 36 prosenttia (140 miljoonaa euroa), kun hallitus suunnitteli syksyn 2025 budjettiriiheen 100 miljoonan euron lisäleikkausta. Jos lisäleikkaus olisi toteutunut, järjestöjen valtionavustuksiin olisi tehty yhteensä 60 prosentin leikkaus.
Ehdotus sai järjestöt kaduille osoittamaan mieltään ja hyvinvointialuejohtajat vetoamaan lisäleikkausten perumiseksi. Yhteisessä vetoomuksessaan johtajat muistuttivat, että suunnitelman toteutuminen merkitsisi, että sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustukset supistuisivat kolmasosaan vuoden 2024 tasosta.
– Tämä johtaisi siihen, että suuri osa sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnasta loppuisi, eivätkä järjestöt enää voisi toimia tärkeinä täydentävinä toimijoina hyvinvointialueilla hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä, vetoomuksessa todettiin.
Ylen A-studiossa (25.8.2025) asiaa kommentoinut Kanta-Hämeen hyvinvointialueen johtaja Olli Naukkarinen totesi, että hyvinvointialueet eivät taloustilanteestaan johtuen voisi kompensoida leikkauksia. Lopulta lisäleikkauksesta luovuttiin.
– Toteutuessaan lisäleikkaus olisi romuttanut koko järjestelmän, Miia Nahkuri sanoo.
Järjestöjen työ on joka tapauksessa totisen paikan edessä, kun valtionavustuksista lähtee kolmannes. Nahkurin mukaan tämäkin leikkaus haastaa järjestöjen mahdollisuudet pitää kiinni vaikuttavasta toimintaan.
– Minusta on ihan rehellistä sanoa, että näin isot leikkaukset eivät voi olla näkymättä jossain.
Samalla kun järjestöiltä leikataan tukea, kunnat ja hyvinvointialueet joutuvat siis miettimään entistä tarkemmin, miten euronsa käyttävät. Jostain voi olla pakko luopua, ja voi käydä niin, että ensiksi pohditaan, mistä ei-lakisääteisestä toiminnasta voi luopua.
Riihimäellä etsitään innovatiivisia ratkaisuja Icehearts-toiminnan rahoittamiseen
Riihimäellä hyvinvointialue ei enää osallistunut vuonna 2023 perustetun kolmannen Icehearts-toiminnan rahoittamiseen. Kahdessa aiemmin perustetussa joukkueessa kustannukset on jaettu puoliksi Riihimäen kaupungin ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueen kesken. Kun toinen vanhemmista joukkueista päätti taipaleensa keväällä 2025, hyvinvointialue ei myöskään lähtenyt rahoittamaan uutta joukkuetta.
Hyvinvointialueen vetäydyttyä rahoituksesta Riihimäen kaupunki alkoi miettiä suunnitelmiaan uusiksi. Kaupunki ei halunnut yksin rahoittaa toimintaa.
Viranomaistyön näkökulmasta Icehearts-toiminnan hyöty kohdistuu erityisesti hyvinvointialueelle, Riihimäen kaupungin sivistysjohtaja Jari Lausvaara sanoo.
– Tämän vuoksi olemme käyneet keskustelua hyvinvointialueen kanssa ja Iceheartsin kanssa, miten tästä eteenpäin.
Kanta-Hämeen hyvinvointialueen perhekeskuspalvelujen tulosaluejohtaja Riikka Lammintausta-Mäkelä sanoo, että hyvinvointialue ei ole päättänyt luopua kategorisesti kaikesta ei-lakisääteisestä toiminnasta. Realismia silti on, että taloudellisessa tilanteessa, jossa pitää tarkkaan valita, mihin hyvinvointialue käyttää resursseja, ei-lakisääteisiä tehtäviä joudutaan tarkastelemaan.
– Joudumme koko ajan tekemään valintaa, mitä teemme itse, mitä rahoitetaan ja mitä ostetaan.
Suomen hyvinvointialueilla ei olekaan luovuttu kaikesta ei-lakisääteisestä toiminnasta, vahvistaa sote-järjestöjä edustavan SOSTEn erityisasiantuntija Anita Hahl-Weckström.
Hän kertoo, että monen hyvinvointialueen johdossa nähdään, että juuri sote-järjestöjen toiminnoilla voidaan ehkäistä sosiaali- ja terveyspalvelujen isompaa kuormaa ja kysyntää.
– On tullut tietoon joidenkin toimintojen loppumisia, mutta onneksi ehkä vähemmin kuin pelättiin.
Miia Nahkuri muistuttaa, että kunnat ja hyvinvointialueet eivät voi odottaa, että asioita tapahtuu entiseen tapaan, jos ne itse etääntyvät avustamisesta tai muista toimintaedellytyksistä.
Riihimäelläkin on lähdetty hakemaan uutta suuntaa.
Yhtenä vaikuttavan, ehkäisevän työn rahoituskeinona on myös Suomessa kokeiltu SIB-mallia. SIB on lyhenne englanninkielisestä termistä Social Impact Bound. Se tarkoittaa tulosperusteista rahoitussopimusta vaikuttavuusinvestoinnin muotona.
Vaikuttavuusinvestoinnilla pyritään löytämään uudenlaisia ratkaisuja yhteiskunnallisiin haasteisiin, kuten lasten ja nuorten syrjäytymiseen. Vaikuttavuusinvestoiminen on keino lisätä yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin tuloksellista yhteistyötä hyvinvointiongelmien ehkäisemiseksi ja ratkaisemiseksi. Ulkopuoliset sijoittajat (instituutiot tai yksityiset sijoittajat) rahoittavat palvelun ja kantavat toteutukseen liittyvät taloudelliset riskit. Tilaaja (esimerkiksi kunta tai hyvinvointialue) ei maksa asiakkaille annettavista palveluista tai suoritteista, vaan vain mittareiden mukaisesta vaikuttavuudesta tulospalkkioiden muodossa. Mikäli vaikuttavuutta ei synny, rahastoon sijoittaneet sijoittavat eivät saa investointejaan takaisin.
Ideaalitilanteessa SIB-mallilla rahoitettava pitkäkestoinen toiminta säästää merkittävästi enemmän kustannuksia kuin mitä siihen sijoitettu rahamäärä on.
SIB-mallia on kokeiltu useiden järjestöjen toiminnassa eri puolilla Suomea. Lapset & nuoret SIB -ohjelmassa on mukana seitsemän hanketta Jyväskylässä, Helsingissä, Tampereella, Hämeenlinnassa, Lohjalla, Karkkilassa ja Vihdissä sekä yksi etätukena toteutettava hanke. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos seuraa hankkeiden vaikuttavuutta vuoteen 2031 saakka. Myös Icehearts on mukana kokeilussa.
Syksyllä 2025 myös Riihimäen kaupunki alkoi pohtia SIB-mallia ratkaisuksi Icehearts-toiminnan jatkuvuuden turvaamiseen, Jari Lausvaara kertoo.
Mutta kunnan ja hyvinvointialueen yhdyspinta aiheuttaa tässäkin merkittäviä kysymyksiä, joihin haetaan vastauksia. Olennainen kysymys on, kuka toimii palvelun tilaajana – kunta, hyvinvointialue vai jokin muu taho?
– Jos se on kunta, kunnan perustehtävään koulutuksen järjestäjänä liittyen sosiaalisen hyvinvoinnin mittarit eivät yksistään riitä siihen, että kaupungin rahoja voisi käyttää investointiin. Mutta jos asettaa Iceheartsille tai muulle interventiolle tavoitteet, jotka edistävät koulutuksen järjestäjän velvoitteiden toteutumista, voisi olla mahdollista, että kaupunkina lähdettäisiin SIB-malliin mukaan.
Tällaisia mittareita voisivat periaatteessa olla tietyn riskiryhmän koulunkäyntiin sitoutumisen seuranta, poissaolojen seuranta, arvosanojen suorittaminen, harrastukset ja arvosanat kehitys sekä seuraavalle koulutusasteelle eteneminen.
– Nämä ovat tavoitteita, joita meidän koulutuksen järjestäjänä pitäisi muutenkin edistää.
Näiden tavoitteiden avulla toimintaan mukaan lähtemistä voitaisiin Lausvaaran mukaan myös perustellummin esittää myös päättäjille.
Mutta jos mittareita ei löydy eikä kunta tai hyvinvointialue halua ottaa kustannusvastuuta, on olemassa riski, että vaikuttava työ yksinkertaisesti vähenee, Jari Lausvaara muistuttaa.
– Ilman muuta näin on. Ja samanlaisia haasteita on muissa ennaltaehkäisevissä palveluissa tässä yhdyspinnassa.
Lausvaara toivookin laajempaa tarkastelua ja keskustelua siitä, mihin kolmiportainen julkinen hallinto, jossa valtiolle, alueelle ja kunnalle on säädetty erilaisia ja erillisiä tehtäviä, pystyy.
– Tämän pitäisi haastaa meidät katsomaan isompaa kuvaa ja toisaalta sitä, mikä on perusteltua julkisten varojen käyttöä, kun kukin toimija pyrkii ensisijaisesti huolehtimaan omista tehtävistänsä tässä yhteiskunnassa.
Voiko kunnan ja hyvinvointialueen yhdyspinnan vaikuttavalle työlle todella käydä huonosti, jos toimijat optimoivat toimintaansa vain omista lähtökohdistaan?
Anita Hahl-Weckströmin mukaan asiasta pitää olla huolissaan, mutta toisaalta esimerkiksi vapaaehtoistoiminta voisi kasvaa ja siten paikata mahdollisesti syntyvää aukkoa.
-Työssä olevat ikäluokat ovat entistä hyväkuntoisempia ja halukkaita osallistumaan yhteiskuntaan vaikkapa tekemällä vapaaehtoistyötä lasten, nuorten ja ikäihmisten hyväksi.
Myös Hahl-Weckström toivoo asiasta kunnon jukista keskustelua. Lisäksi SOSTEssa on toivottu ohjausta kansallisella tasolla.
– Olemme toivoneet kansallista ohjausta, jotta ei kävisi niin, että eri puolella Suomea on hyvin erilaisia käytäntöjä.
Erityisen tärkeää olisi, että kunnat ja hyvinvointialueet kävisivät keskustelua keskenään.
– Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on molempien lakisääteinen tehtävä, myös Hahl-Weckström muistuttaa.
Jari Lausvaaran ja Anita Hahl-Weckströmin tavoin laajaa keskustelua kunnan ja hyvinvointialueen välillä toivovat monet muutkin yhdyspintatyön tuntevat asiantuntijat.
Yhteistyöhön pitää ottaa mukaan myös järjestöt, STM:n Heli Hätönen muistuttaa. Kunnan ja hyvinvointialueen tulee edistää hyvinvointia ja terveyttä ja tarjota myös ehkäiseviä palveluja myös yhteistyössä.
– Siinä juuri on yhteistyön paikka, minkä takia järjestöjen rooli on kirjoitettu lakiin hyvin selkeäksi. Yhteistyön tekeminen ja yhteisessä suunnittelussa mukana oleminen on hyvin tärkeää.
Ministeriöiden toiminnan siiloutuminen aiheuttaa toisinaan kritiikkiä ja ihmettelyä. Esimerkiksi ehkäisevä työ, jossa kolmas sektori on usein mukana, tapahtuu sosiaali- ja terveysministeriön vastuualueella, valtionvarainministeriö koordinoi ohjausta ja päättää rahoituksen suuruudesta.
Heli Hätönen ei pidä kahden ministeriön vetovastuuta haasteena.
– Ihan hyvässä yhteisymmärryksessä tätä viedään eteenpäin.
Hätönen muistuttaa sote-uudistuksen suuruudesta. Rakenteet on uusittu, ja toimintamalleja pitäisi nyt viedä siihen sopiviksi.
– Siellä on itse asiassa yhtenä tavoitteena ollut, että saadaan ennalta ehkäisyä vahvistettua. Sitä pitää viedä eteenpäin.
– Itse ajattelen, että ongelma ei ole se, missä raha on vaan se, miten tätä saadaan vietyä eteenpäin.
Julkisen talouden tilanteen luoman haasteen myös Heli Hätönen vahvistaa.
– Tiedämme, että ennalta ehkäisevät toimet eivät ole yleensä kovin hintavia, ja kuitenkin niillä pystytään pitkällä aikavälillä vaikuttamaan palvelujen tarpeen kehittymiseen ja myös sitä kautta kustannuksiin.
HYTE-kertoimesta toivotaan vipuvartta vaikuttavalle toiminnalle
Vaikuttavasta työstä ”palkitsemiseen” toivotaan vipuvartta HYTE-kertoimesta, eli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kertoimesta sote-valtionrahoituksen perusteena. Hyvinvointialueiden rahoituslain mukaisesti toimintaa ja tuloksia väestötasolla kuvaavat indikaattorit huomioidaan ensimmäisen kerran vuoden 2026 rahoituksen jaossa.
HYTE-kertoimella on tarkoitus kannustaa hyvinvointialueita toteuttamaan monipuolisia ja suunnitelmallisia toimia erityisesti kansansairauksien ehkäisyssä, ikääntyvän väestön toimintakyvyn edistämisessä, syrjäytymisen ehkäisyssä sekä sosiaalisen hyvinvoinnin ja työllistymisen edistämisessä.
Miia Nahkurin mukaan HYTE-kerroin tuo hyte-työlle euromääräisen arvon, ja sellaisena se on selkeä kannustava elementti, johon voi vaikuttaa hyte-työllä – jossa puolestaan järjestöillä on tärkeä rooli.
– Mitä enemmän kannamme ennakoivasti huolta väestön hyvinvoinnista, ja jos siinä onnistumme, se tuo meille lisärahoitusta. Se on todella merkittävä näkökulma tässä yhteydessä, SOSTEn Anita Hahl-Weckström sanoo.
Hyvän toimintamallin kohdalla olisi tulevaisuuden kannalta todella tärkeää, että mallin jatkokehittämisessä huomioidaan muuttuneet olosuhteet, STM:n Heli Hätönen muistuttaa. Mallin on kyettävä vastaamaan tähän muutokseen – kuitenkin niin, että vaikuttavuus säilyy.
– Se on toimijoiden haaste, josta kannattaa pitää kiinni.
Myös Miia Nahkuri muistuttaa, että toimijoiden on kyettävä sopeutumaan muutokseen ja muokattava tarvittaessa toimintaansa. Hän toivoo hyvinvointialueille ennen kaikkea työrauhaa.
– Nämä ovat isoja asioita, ja päättäjän näkökulmasta kaikki keskustelut valtuustotasolla ovat todella vahvasti talouteen sidoksissa. Olisi tärkeää saada työrauha, että voitaisiin käydä myös tätä yhdyspintatyötä kuntien, järjestöjen ja myös yritysten kanssa enemmän.
Ylipäätään toimintaympäristön vakaus ja ennakoitavuus on vaikuttavan toiminnan yksi perusehto, Nahkuri muistuttaa.
– Valtionavustusten puolella se ei ole sitä ollut viime vuosina.
Heli Hätönen arvioi, että toiminnan vaikuttavuus painaa päätöksenteossa yhä enemmän, vaikkei ehkä vielä riittävästi. Ennalta ehkäisevän toiminnan haasteisiin kuuluu se, että näyttö erilaisten toimien pitkän aikavälin vaikuttavuudesta ei ole kovin vahva. Siksi toiminnan tarpeellisuuden perusteleminen voi olla haastavaa.
Esimerkiksi Iceheartsin yksi vahvuus Hätösen mukaan on juuri se, että toimintaa on kehitetty hyvin ja tutkittu hyvin.
– Siitä voidaan sanoa, että tästä on hyötyä, kun se tehdään tavalla, josta on tutkittua tietoa.
Edellä mainitun palvelujen eteenpäin viemisen onnistumisesta Hätönen on varovaisen optimistinen.
– Se ei tapahdu itsestään. Se vaatii uudenlaista ajattelua ja asioiden uudelleen miettimistä. Hyvinvointialueen tasolla järjestöjen kanssa muodostetun järjestöneuvottelukunnat ja vastaavat ovat olleet hyviä. Niissä katsotaan yhdessä, miten tehdään, alueen ihmisten tarpeiden mukaan, eikä tule osaoptimointia.
– Jos mennään osaoptimointiin ja jokainen menee omiin poteroihinsa ja pitää sieltä puoliansa, silloin ei kyllä onnistuta.
Teksti: toimittaja Ville Miettinen
