Kohtaaminen

Miten sen selittäisin – ensimmäistä kertaa ikinä ymmärsin. Sen kauhun ja epävarmuuden, jossa äiti kasvoi. Sen lapsen, jolla oli jo lapsia. Sen rohkeuden lähteä, varmistaa lapsilleen toinen tulevaisuus. Sen yksinäisyyden, jossa aina on huonompi, tyhmempi, toisen luokan kansalainen. Ja samalla kiitollinen siitä, että saa elää rauhassa.

Lapsi, suru ja viha

Mitä enemmän kohtaan vihaisia lapsia – sitä varmemmaksi tulen siitä, että usein vihan takana on suru ilman ääntä. Piilotettu suru. Se ei aina poistu puhumalla, mutta ainakin tulee näkyväksi. Ja jaetuksi.

Häpeän tuolla puolen

Suurin pelko jokaisella – olenko minä huono? Jos olen – minut valtaa häpeä. Se on tunne, joka kannetaan yksin. Häpeä on tunne, jota on vaikea tuntea yhdessä. Häpeä jaetaan – ja se häviää. Joukkueen voima – joukkovoima. Me.

Rasistinaapuri

Miten se vaikuttaa lapseen, että kokee olevansa ihminen, jota toisilla on lupa haukkua? Miten se vaikuttaa siihen, mitä lapsi uskaltaa yrittää? Miten se lapsi kohtaa toiset ihmiset?

Kaksi todellisuutta

Meillä on systeemi, jossa lapsen pitää itse valita, suojaako omaa mielenterveyttään vai ei. Meillä on systeemi, jossa lapselle annetaan kaikki tieto kaikesta maailmassa tapahtuvasta hyvästä ja pahasta.

Luova lapsi

”Nelli, auta, me ei saada mun lelua irti tuolta seinästä!”. Uimahallin pukuhuoneessa, korkealla katossa näkyi pieni, keltainen muovikäsi, sellainen, joka jää kiinni kun sen heittää seinään. Kaksi tyttöä pohtimassa, miten sen saisi alas. Lupasin auttaa, tottakai.

Hymyilevät tytöt/Fire to the rain

Tytön huoli, suru, viha. Se on nuotio sateessa. Yhtä pieni ja huomaamaton. Jos jotain toivon joululahjaksi, niin tytöille ja naisille rohkeutta näkyä ja kuulua. Nuotiota ilman sadetta.

Hyvä nuori

Olet ihminen ja tässä tapauksessa eksynyt sellainen. Olen lukenut tapauksestasi osana silmittömästi toimivaa joukkoa, joka varastaa ja pahoinpitelee toisia nuoria pääkaupunkiseudulla. Olen kohdannut uhrejasi, jotka pelkäävät edelleen.