Ei saa lyödä, ei saa kiusaa

Itselleni oli aivan selvää, että säännöt sinällään eivät ehkäise sen paremmin kiusaamista kuin väkivaltaakaan. Koska sovimme säännöt yhdessä kaikkien poikien kanssa, ajattelin asian olevan niin, että he siirsivät valtuudet minulle, aikuiselle, puuttua tilanteisiin, joissa sääntöjä rikottiin.

Kohtaaminen, hyvä kohtaaminen.

Sellainen hetki elämässä, jolloin sekunnissa saattaa ymmärtää, että nyt tapahtui toisen kohdatessa jotain, mikä voi olla lopullinenkin muutos parempaan.

Miehille, isille, ukeille, vaareille, kasvattajille.

Kiitos suojasta, ohjauksesta, sammuttamisesta, rakentamisesta, turvasta, johtamisesta, lämmöstä, voimasta, älystä, välittämisestä, puolustamisesta ja katseista, joiden alla on hyvä.

Hyviä tekoja

Miten me voisimme kaikki aktivoitua niin, että saisimme lapsille tuotua enemmän tunnetta siitä, että olen hyödyksi. Että olen tärkeä. Että olen korvaamaton. Että olen rakas.

Mies kasvattajana

Erityisen huolissani olen siitä, että meitä miehiä on opettamisen ja kasvattamisen piirissä aivan liian vähän. Erityistä huolesta tekee se, että etteivät miehet pääse tai hakeudu alalle töihin.

Pakkokeino on aina huonoin vaihtoehto

Tätäkö on se sivistys, jota olen yrittänyt opetella kaikkien kohtaamieni ihmisten kanssa? Onko meillä toisenlaisia mahdollisuuksia ongelman ratkaisemiseksi?

Pidetään huolta kesälläkin

Vähävaraisuus perheessä sulkee ovet paljon muultakin. Harrastamisen ja muun vapaa-ajan toiminnan vähyydestä lapset kärsivät etenkin kesällä. Mahdollisuudet lomanviettoon, matkailuun ja leireilyyn tai mökkeilyyn ovat vähissä.

Hyvä nuori

Olet ihminen ja tässä tapauksessa eksynyt sellainen. Olen lukenut tapauksestasi osana silmittömästi toimivaa joukkoa, joka varastaa ja pahoinpitelee toisia nuoria pääkaupunkiseudulla. Olen kohdannut uhrejasi, jotka pelkäävät edelleen.