Hyvät ystävät, kylänmiehet, virkaihmiset, päätösvallan haltijat!

Olen jo vanha ihminen bibliankin mukaan, 71. Olen hyvin onnellinen monista asioista. Muun muassa siitä, että asun Vantaalla, joka ensimmäisen kuntana maailmassa on oikeasti alkanut toimia syrjäytymisen ja syrjäyttämisen varhaisen ehkäisemisen puolesta.

Olen onnellinen siitä, että asun Suomessa, jossa ainakin kaksi ministeriä on asettunut tukemaan viimeisten neljän hallituksen ohjelmaansa kirjaamaa syrjäytymisen ennalta ehkäisemistä. Oikeasti!

Olen vain hämmentynyt siitä, että kerta toisensa jälkeen ystäväni, jotka vielä ovat aktiivitoimijoita, saavat niin virkaihmisiltä kuin vallanhaltijoilta vastauksia, ettei ole rahaa! Jos Iceheartsin tapainen innovaatio koskisin laivanrakennusta, panssariteknologiaa tai avaruustutkimusta raha olisi löytynyt jo!

Iceheartsin tapa toimia jo hyvään syrjäytymisvauhtiin päässeiden lasten parissa on innovaatio, jonka monet eri arvovaltaiset ja arvoymmärtävät tahot ovat palkinneet vuodesta 1999 alkaen yli kolmellakymmenellä (30) palkinnolla on innovaatio! Innovaatio! Innovaatio! Sitä varten ei ole ollut tarpeen perustaa yliopistoa. Sitä varten ei ole tarvinnut perustaa suurta organisaatiota.

Sitä varten on pitänyt löytää pätevä sosiaalinen ja sosiaalitiedon taitava mies. Yksikin riittää ryhmäänsä kohden. Sitä varten on täytynyt olla lastentarhanopettaja, sosiaalityöntekijä, päätöksentekijä, opettaja, rehtori, virastoissa toimistovirkailijoita, sihteereitä, ylitarkastajia, erityisavustajia, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaupunginhallituksen puheenjohtaja, valtuusto, eduskunta ja muutama ministeri. Ne ovat olemassa. Ne saavat kaikki palkkansa. Jo. Sitä varten löytyy valitettavasti kaikista maamme kolkista lapsia, jotka ovat melkein menettäneet elämänsä omien aikuistensa avuttomuutta, syrjäytyneisyyttä, mitä kaikkea.

Tämä tapa tehdä näistä lapsista itseensä luottavia, muita arvostavia aikuisia on innovaatio. Se ei ole organisaatio. Jos se halutaan organisaatioksi, läheisyys lähtee. Lapset tarvitsevat avukseen aikuisen, joka seuraa mukana kasvun vuodet, vie kynnysten yli. Tämän innovaation käyttöön ottaminen vaatii muiltakin virkaihmisiltä, päättäjiltä, kuin niiltä, jotka ovat jo oivaltaneet, innovatiivisuutta löytää tapa käyttää ne rahat, jotka ainakin viisi viimeistä hallitustamme, nykyinenkin, ovat talousarvioihinsa varanneet. Innovaatio viihtyy parhaiten innovaation kanssa yksissä! Innovaatioita täytyy vaatia itseltä silloin, kun tapahtuu jotain uutta. Nyt on tapahtunut, jo neljätoista vuotta, ainakin yhdeksän kertaa!

Miehiä sosiaalityöhön löytyy, miehiä sosiaalityöhön tarvitaan. Käydään toimeen, rahoitetaan jokainen uusi ryhmä yhteistoimin!

Ilkka Turkka

Kunniallinen entinen puheenjohtaja

Vantaan Icehearts

Köyhyys on karmiva asia, joka kiertää omistajansa rullalle kuin rätin, jättää kylmäksi ja märäksi lattialle vierellään vain pisaroita. Nouset siitä aamulla ylös saman ongelman kanssa, joka sinut sisukaluinesi kiersi rullalle illalla vaikeroiden. Ei ole mielessä aurinkoa, ei ole mielessä valoa, ei lämpöä, eikä oikein hohtoakaan kohdata omaa voimattomuuttaan uudestaan ja uudestaan. Ei ole haaveita, unia, eikä edes uskallusta jättää mieltään saavuttamattomuutta ajattelemaan. Sitä on köyhyys. Sitä on köyhyys Suomessa.

Ei sen köyhän lapsi Suomessa huonoon maahan synny, paitsi köyhäksi. Syntyy kyllä hyvin. Elää äidin rinnalla rakkautta imien, huutaen ja tuhisten. Ensimmäinen merkki, huomaamaton merkki, köyhyydestä lapselle on rintaansa tarjoavan, väsyneen äidin syvä huokausten sarja aamuyöllä. Ne huokaukset eivät poista äidin rakkautta lapseensa ja sen rakkauden osoituksia, eivät sammuta toivoa lapsen paremmasta eivätkä kylmennä sitä rintaa. Ympäröivää lämpöä se köyhyys laskee ja maitoa ohentaa.

Ei se köyhän lapsi Suomessa kouluttakaan jää. Otetaan kouluun kiittämään maailmaa, Suomea ja opettajaansa. Oppii koulussa siinä missä muutkin koululaiset, jos oppii. Kuulee toisia merkkejä köyhyydestään tuo armoton etsijä, löytäjä kun on, kuten parempiosainenkin kollegansa. Kuulee tässä, näkee tossa, mitä tekee muut tuolla. ”Mennään mekin sinne, tehdään mekin tuota, äiti.” ”Ei me mennä, ei me tehdä.”

Kolmas on kai kaiken pahoin. On jo itsempi, on jo vanhempi. Näkee, kuulee ja ymmärtääkin. Huomaa kavereiden kaikkoavan tänään tiistaina ja eilen maanantaina ja taas tänään torstaina. Minne rientävät nuo kaikki? ”Äiti, minä haluan mennä joukkueeseen. Kaikki kaverit meni joukkueeseen. Kaverit meni äiti joukkueeseen pelaamaan, äiti. Voinko minäkin mennä äiti?” Silloin kai kuulee lapsi ensimmäisen kerran, sen väsyneen äidin huokausten sarjan. ”Ensi vuonna katsotaan lapsi, ensi vuonna katsotaan taas.” Silloin oppii lapsi tietämään viimeinkin, että on niin erilainen. Ympärillään niin paljon liikaa niin erilaisia.

Ville

Vantaa, Helsinki, Ulvila ja Kuopio

Icehearts toimintamalli on valmis. Tai siis ainakin niin valmis, kuin se tällä hetkellä on. Olemme kehittäneet monien ihmisten kanssa sen valmiiksi, joten sitä on nyt helppo siirtää muuallekin parantamaan lasten hyvinvointia. Mallin vieminen muualle Suomeen kiihtyy ja osaamme uusien kumppaneiden kanssa jatkaa aloittamaamme kehitystyötä, jotta malli vastaisi uusien paikkakuntien tarpeita.

Ilkka, Ville, Miika, Vellu, Teemu, Jussi, Jani, Jesse, Toni ja Mikko ovat kasvattajiamme tällä hetkellä. Miehiltä pojille. Perustamme uuden joukkueen 6-vuotiaille pojille, jotka kasvattajiensa mielestä tarvitsevat tukea elämäänsä välttääkseen elämän karikoita. Työmme teemme joukkueurheilun avulla kouluissa ja vapaa-ajalla. Poikien elämä tarvitsee lapsuudessa miehistä läsnäoloa, jota Icehearts kasvattajavalmentajat tarjoavat. Kukin kasvattaja ottaa tukeakseen ryhmän, jota vetävät 12 vuoden ajan. Tänä aikana kehitämme lasten liikunnallisia ja sosiaalisia taitoja ja puutumme lasten elämään aina tuen tarpeen ilmaantuessa.

Meillä miehillä on mahdollisuus tarjota lapsille sitoutumista, turvaa, jämäkkyyttä, huumoria, syliä, painia, naurua, kurinalaisuutta ja sosiaalisuutta. Tähän tarjontaan Icehearts on erinomainen työkalu. Paitsi lasten kasvatusta olemme valmiita kasvamaan itsekin omien ryhmiemme kanssa vastuunottamisen ilosta. Työ on aika ajoin rankkaa vääntämistä hulvattoman poikalauman kanssa. Palkintona on ystävyyttä, kiintymistä, luottamusta ja kehityksen seuraamista. Tunnelman kuvaa hyvin Ulvilan Icehearts pojan lausuma kasvattajalleen: ”tänään on elämän paras päivä; Icehearts päivä”. Mottomme ovat yksinkertaisia: Ketään ei jätetä ja kaikki pelaa oikeesti.

Viimeisin Icehearts ry on perustettu Kuopioon. Hyvä Kuopio. Hyvä myös Helsinki, Ulvila ja Vantaa. Mikä kaupunki seuraavaksi löytää tehokkaan keinon pienten asukkaittensa elämän laadun parantamiseksi sille kohderyhmälle, joka eniten apua tarvitsee. Icehearts huutaa. Kuuleeko Turku, Oulu, Espoo, Tampere, Joensuu, Mikkeli, Pori, Rauma…..

Kiitos kaikille. Täältä tullaan maailma.

Ville

Lähes joka päivä avatessani sanomalehden, on siellä kirjoitus lasten pahoinvoinnista. Tilanne ei ole muuttunut miksikään sen vajaan kymmenen vuoden aikana, minkä itse olen ollut kasvatusalan ammattilaisena. Sitten tätä pahoinvointia aina välillä tutkitaankin monesti arvovaltaisillakin tahoilla. Todetaan; meillä on ongelma, lapsemme voivat huonosti. Mikä mahtava tutkimustulos! Sitten laukeaa pommi ostoskeskuksessa tai ase koulussa, ihmisiä kuolee. Seuraavien viikkojen ajan televisiomme täyttää erilaiset keskusteluohjelmat, mihin on koottu arvostettuja ihmisiä ja kansakunnan päättäjiä pohtimaan sitä, miksi näin tapahtui? Johtopäätös: Kouluissamme on liian vähän aikuisia joten eiköhän laiteta metallinpaljastimet oville. Loistava ajatus, joka syntyi yhteistyön hedelmänä. Kyllä me aina keinot keksimme.

Minun pitäisi kysyä joka ikinen päivä itseltäni samat kysymykset: olenko läsnä ja sitoudunko? Olenko läsnä omien lasten kasvussa, sitoudunko heidän kasvattamiseen, kasvuunsa, parisuhteeseeni, lähimmäisiini. Olenko läsnä työpaikallani? Sitoudunko työnantajani visioon ja missioon? Huutelenko vain kylillä, vai teenkö oikeasti jotain? Oppositiossa on aina helppo olla, mutta voisinko silti itsekin tehdä jotain, ainaisen kritiikin ja analyysin sijaan? Uskoisin, että tätä kysymyssarjaa voisi suositella joka ikiseen kotiin, kouluun ja jokaisen aikuisen elämään. Meidän lapsemme voivat pahoin, koska me aikuiset emme ole läsnä, emmekä sitoudu. Yksikään lapsi ei tavoittele tulla syrjäytyneeksi, me aikuiset heidät syrjäytämme ja olemme loistavia siinä.

Voisiko se todella olla niin?

Miika

Icehearts toimintamalli perustuu välittämiselle. Sen toiminnassa näet välitetään tietoja ja taitoja aikuisilta lapsille, joista aikanaan tulee – jokaisesta – välittävä aikuinen. Myös me, kasvattajat kaikki, todennäköisesti myös pelaajamme ja heidän vanhempansa olemme seuranneet keskustelua jääkiekosta. Miten Suomen käy vuosien tehtyä sen minkä vuosien pitääkin, vanhennuttaa Sakut ja Teemut ja Jeret ja Raipetkin?

Suomen käy kuulkaa ja lukekaa kaikki, oikein hyvin, kunhan jaksamme kaikki välittää riittävästi.

Meillä Suomessa tehdään oikeita asioita. Valmentajia koulutetaan kaikin tasoin, vapaaehtoisten pieni armeija pyörittää vuodesta toiseen juniorijoukkueita kymmenissä lajeissa. Meillä järjestetään hienosti kisoja, vaikka taitoluistelussa, mikä nähtiin. Meillä tehdään tietysti huonojakin. Huonoista mainittakoon välittämisen vähäisyys, liian aikaisin aloitettu raskas punttitreeni, liian yksipuolinen harjoittelu, lian usein tapahtuva lasten säännöllinen yhden lajin lajiharjoittelu, liian vähäinen vastuunanto lapsille itselleen…..

Meillä voitaisi tehdä tulevaisuuden eteen hyviä asioita. Me voisimme esimerkiksi jäälajeissa tehdä yhteistyötä. Yksi hienoimpia yhteistoiminnan muotoja olisi vaikka se, että luistelukoulut järjestyisivät yhteistoimin niin, että taitoluistelijat opettaisivat jokaisen pikakiitäjän, kaukalopalloilijan, jääpalloilijan luistelemaan. Sitten, kun taaperot itse valitsevat lajinsa, kas kumma, he osaavat oikeasti luistella. Mikä parasta, lapset kaikki tietävät, miten pitää toimia, että tulisi vielä paremmaksi.

Tärkeintä tietysti tulevaisuuden kannalta on, että jokainen valmentaja ennen muuta toimisi niin, että jokaisesta hänen valmentamastaan, olipa pelikirja moderni tai kulahtanut, kuten Urheilulehden toimittajan suhde lähimmäisiinsä, tulisi HYVÄ JA VASTUULLINEN AIKUINEN IHMINEN. Hyvä isä tai mainio äiti….

Ilkka Turkka